
Tampereen kauppakamarin Johtajaverkoston kevätkauden tapaamisessa pysähdyttiin olennaisen äärelle: milloin johtajan arvot todella mitataan, ja miten ne näkyvät organisaation arjessa?
Kevään tilaisuudessa Finlaysonilla teemana oli arvoilla johtaminen, ja keskustelua johdatti hallitustyön ja johtamisen asiantuntija Aino-Mari Kiianmies. Hänen mukaansa arvot eivät ole vain kauniita sanoja strategiapaperissa, vaan ne testataan arjen päätöksenteossa.
– Arvot ovat totta vasta, kun niiden mukaan toimiminen maksaa jotain – oli se sitten euroja, asemia tai päätöksenteon mukavuutta, Kiianmies sanoi.
Hän kuvasi, miten organisaatiokulttuuri ei yleensä muutu äkillisesti, vaan vähitellen. Pienet arvoristiriidat hyväksytään ensin poikkeuksina, kunnes niistä tulee uusi normaali.
– Usein ei ole kyse isosta kriisistä, vaan siitä, että arjessa hyväksytään pieniä poikkeamia. Lopulta ne muokkaavat koko kulttuuria.
Johtaja näyttää suunnan arvoillaan
Kiianmiehen mukaan arvoilla johtaminen näkyy erityisesti siinä, miten päätöksiä tehdään paineen alla ja miten johdon toiminta koetaan.
– Kun johtaja toimii arvojensa mukaisesti, työntekijät voivat ennakoida, miten hän toimii eri tilanteissa. Se lisää luottamusta ja vakautta, hän kuvasi.
Erityisesti hän nosti esiin sen, kuinka harva johtoryhmä arvioi säännöllisesti omaa toimintaansa.
– Yhden johtoryhmätutkimuksen mukaan vain kahdeksan prosenttia johtoryhmistä arvioi omaa toimintaansa. Eli 90 prosenttia ei oikeastaan tiedä, miten he toimivat, eikä se ole kovin kestävää.

Arvot arjessa: “Me pelataan näillä säännöillä”
Arvot eivät ole pelkkää teoriaa, vaan ne eletään todeksi arjessa. Tämän allekirjoittaa myös Anu Gummerus, Medimo Oy:n perustaja, joka liittyi Johtajaverkostoon alkuvuodesta. Hän vei tiiminsä kanssa hiljattain läpi arvotyöpajan.
– Meillä on pieni tiimi, ja oli hienoa huomata, että arvot ovat oikeasti jo ohjanneet meidän toimintaamme. Nyt ne vain sanoitettiin yhdessä, Gummerus kertoo.
Työpajassa jokainen työntekijä toi esiin omat näkemyksensä, ja yhteiset arvot muotoiltiin fasilitoidusti. Sen jälkeen arvot on otettu osaksi tiimin viestintää, palavereita ja päätöksiä.
– Kun työ vie mennessään, helposti unohtaa pysähtyä. Nyt kun arvot on sanoitettu, niitä on helpompi tuoda esiin myös päätöksenteossa, Gummerus sanoo.
Gummeruksen mukaan Johtajaverkoston vertaistuki ja keskustelut ovat olleet arvokkaita:
– On ollut hyvä huomata, että vaikka yritykset ovat eri kokoisia ja eri toimialoilta, monet kamppailevat samanlaisten kysymysten kanssa. Keskustelut jäävät mieleen ja avaavat uusia näkökulmia.
Kohtaaminen on johtamisen ydin
Toukokuun tapaaminen järjestettiin Finlayson Meetingsilla Innovation Homen tiloissa. Tapahtumaa emännöinyt Business & Sales Innovator Hanna Rinta kertoo, että tapahtuman tunnelma oli erityinen.
– Johtajaverkostossa on valtavan ammattitaitoista porukkaa, ja se energia, mitä kohtaamisista saa, on todella voimaannuttavaa.
Rinnan mukaan verkoston vahvuus on siinä, että se antaa tilan pysähtyä, mikä on arjen kiireessä harvinaista.
– Usein ei ole aikaa reflektoinnille, vaikka sille olisi suuri tarve. Tämä verkosto tarjoaa siihen paikan ja yhteisön.
Innovation Home isännöi Johtajaverkoston tapaamisia jo toista kertaa, ja Rinta näkee kumppanuuden luontevana.
– Meidän tärkein tehtävämme on yhdistää ihmisiä merkityksellisellä tavalla. Se näkyy myös Johtajaverkostossa.

Arvot eivät elä esityksissä, vaan teoissa
Rinta muistuttaa, että johtaminen on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, ja siinä arvot punnitaan.
– Jos yrityksen arvot eivät tunnu omilta, johtamista ei voi tehdä hyvin.
Aino-Mari Kiianmies korosti, että arvojen mittari ei ole PowerPoint-esitys, vaan arkiset tilanteet.
– Arvot syntyvät vasta silloin, kun ne sanoitetaan yhdessä. Ne pitää kytkeä toimintaan, ei pelkästään tiivistää julisteeseen seinällä.
Hänen mukaansa keskustelu arvoista vaatii rohkeutta, aikaa ja joskus myös epämukavia päätöksiä.
– Keskustelu arvoista ei ole pehmeää höttöä. Päinvastoin. Se vaatii dataa, päätöksiä ja uskallusta.
Johtajaverkosto on paikka kasvaa, jakaa ja uudistua
Tampereen kauppakamarin Johtajaverkosto on reilun 80 pirkanmaalaisen johtajan yhteisö, jossa kohtaamiset rakentuvat luottamuksen ja kehittämisen ympärille. Verkosto ei mittaa arvoa titteleillä, vaan halulla kasvaa ja jakaa kokemuksia.
Tilaisuudet järjestetään vaihtuvissa ympäristöissä, kuten coworking-tiloissa ja yritysten tiloissa. Teemoina ovat muun muassa muutosjohtaminen, myynti, strategiat, arvot ja hyvinvointi.
– Tapaamiset herättävät ajatuksia, jotka kantavat pitkälle arkeen, Hanna Rinta kiteyttää.
Teksti ja kuvat Jenna Auranaho