Tampereen kauppakamari julkisti vaikuttamissuunnitelman – saavutettavuus ja osaajapula puhuttivat

Kansanedustaja ja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen avasi Vaikuttamissuunnitelman julkistustilaisuuden korostaen hallituksen rohkeiden päätösten tärkeyttä Suomen talouden käänteessä.

Tampereen kauppakamari julkaisi perjantaina 31. tammikuuta uuden Vaikuttamissuunnitelmansa, jonka julkistamistilaisuus kokosi yhteen alueen elinkeinoelämän, päättäjät ja asiantuntijat. Tilaisuudessa nousivat esiin erityisesti Pirkanmaan saavutettavuus, liikenneinvestoinnit, työvoiman saatavuus ja kansainvälistymisen merkitys.

Avauspuheenvuorossaan kansanedustaja, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen painotti, että Suomi on käännekohdassa ja hallituksen on tehtävä rohkeita päätöksiä.

– Meillä on kaikki edellytykset menestyä kansakuntana jatkossakin, mutta sen eteen pitää tehdä töitä. Hallitus on lähtenyt kääntämään talouden suuntaa ja tehnyt kuuden miljardin euron edestä toimenpiteitä. Investointeja tehdään paljon – saavutettavuuteen, liikenneyhteyksiin ja osaamiseen panostetaan merkittävästi.

Ikonen nosti esiin myös aluehallintouudistuksen, jota hän kuvasi haastavaksi, mutta välttämättömäksi.

– Tämä järjestelmä osoittautui olevan vielä enemmän rikki kuin alun perin ajattelimme. Tavoitteena on kuitenkin yhdenmukaistaa toimintaa ja sujuvoittaa luvitusta, mikä helpottaa myös elinkeinoelämää.

Saavutettavuus ja liikenne keskiössä

Tampereen kauppakamarin johtaja Markus Sjölund esitteli Vaikuttamissuunnitelman pääteemat ja korosti erityisesti Pirkanmaan liikennehankkeiden merkitystä.

– Pirkanmaan saavutettavuus on elinkeinoelämälle kriittinen tekijä. Meillä on paljon hankkeita, jotka ovat edenneet suunnitteluvaiheeseen, mutta toteutus ja rahoitus puuttuvat. Valtatie 9:n kehittäminen on nyt ykkösprioriteetti. Jos se ei tällä hallituskaudella etene, voi sanoa, että se on pettymys.

Pirkanmaan edunvalvontaryhmän kanssa tehtävä yhteistyö on avainasemassa.

– Meidän täytyy olla aktiivisia paitsi lausuntojen ja asiantuntijaselvitysten, myös politiikan saralla. Liikenne 12 -ohjelman päivitys on käynnissä, ja meidän on varmistettava, että Pirkanmaan hankkeet näkyvät sen kärjessä, Sjölund tiivisti.

Myös Tampere–Pirkkalan lentoaseman kehittäminen ja Lempäälä–Pirkkala välin kehittäminen nostettiin esiin merkittävinä tulevaisuuden kilpailukykytekijöinä.

Tampereen kauppakamarin johtaja Markus Sjölund esitteli Vaikuttamissuunnitelman keskeiset teemat, kuten Pirkanmaan liikennehankkeiden tärkeyden.

Työvoimapula uhkaa kasvua

Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja Peer Haataja avasi tilaisuudessa työvoimatilannetta ja totesi suoraan, että Tampereella on pieni haaste.

– Työvoiman tarjonta on liian niukka suhteessa yritysten tarpeisiin. Tämä ei ole vain makrotalouden ongelma, vaan käytännön kysymys jokaiselle työnantajalle.

Hän korosti kansainvälisen rekrytoinnin tärkeyttä ja nosti esiin positiivisia signaaleja:

– Viime vuoden tilastot osoittavat, että perheenyhdistämiset ovat kasvussa. Se tarkoittaa, että työntekijät haluavat jäädä Suomeen pysyvästi. Tämä kertoo mielestäni siitä, että Suomi on hyvä maa heidän näkökulmastaan.

Myös Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen painotti koulutuksen merkitystä ja lanseerasi uuden käsitteen.

– Meidän on puhuttava työllisyyteen tähtäävästä koulutusperäisestä maahanmuutosta. Meidän pitää varmistaa, että korkeakoulutetut työllistyvät tehokkaasti. Ei voida vain luottaa siihen, että työvoimaa tuodaan ulkomailta – Tampereen on oltava houkutteleva paikka osaajille.

Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen painotti koulutuksen merkitystä työvoimapulan ratkaisemisessa.

Pirkanmaan kehitys koko maakunnan etu

Keskustelussa nousi esiin myös kysymys siitä, keskittyykö kehitys liikaa Tampereeseen. Pirkanmaan liiton Marko Mäkinen nosti esiin huolen maaseutukuntien elinvoimasta:

– Miten me varmistamme, että myös esimerkiksi Juupajoella, Urjalassa ja Mänttä-Vilppulassa on kehitysnäkymiä? Hyvät asiat tuntuvat nyt keskittyvän Tampereelle.

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen korosti, että alueen kehitys on kaikkien etu.

– Maakunnan ulkopuoliset kaupungit, jotka ovat ottaneet tulevaisuuden omiin käsiinsä, menestyvät. Akaa on tästä hyvä esimerkki – siellä kaupunki, yritykset ja yrittäjät toimivat yhdessä, ja tulokset näkyvät.

Valkeakosken kaupunginjohtaja Minna Uschanoff osallistui pohdintaan, ja nosti konkreettisena esimerkkinä joukkoliikenteen kehittämisen:

– Meillä on ainoana seutukaupunkina NYSSE-liikenne, ja se on sitonut meidät vahvasti Tampereeseen. Väestömme kasvoi viime vuonna 184 hengellä, mikä on meidän kokoisellemme kaupungille iso luku. Toimiva joukkoliikenne tuo muuttajia, ja siihen pitäisi mielestäni panostaa.

Pormestaripaneelissa tiukkaa keskustelua

Tilaisuuden lopuksi pidettiin kolmen ehdokkaan pormestaripaneeli, jossa mukana olivat Tampereen nykyinen pormestari Kalervo Kummola, kansanedustaja Jouni Ovaska ja poliitikko Jaakko Mustakallio.

Keskustelussa nousi esiin Pirkanmaan liikennehankkeiden hidas eteneminen. Ovaska oli asiasta suorasanaisin:

– Tällä vaalikaudella tierahoja on saatu tasan nolla euroa. Tämä on kestämätöntä. Valtatie 9 on maan kannalta keskeisimpiä hankkeita, ja se on saatava valtion rahoitukseen kevään puoliväliriihessä.

Mustakallio nosti esiin lähijunaliikenteen kehittämisen, jota hän piti keskeisenä ratkaisuna kasvavan kaupunkiseudun liikenneongelmiin.

– Nokialta Tampereen keskustaan pääsee junalla 12 minuutissa. Autoiluun tai bussiin verrattuna ero on valtava. Jos emme panosta lähijunaliikenteeseen, Tampere hukkuu ruuhkiin.

Kummola puolestaan totesi keskustan liikenteestä, että tilanne paranee, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan.

– Neljä vuoden päästä ruuhkat ovat paremmassa hallinnassa. Nyt vain malttia – tai kiertäkää keskustaa, jos hermo ei kestä, hän vitsaili.

Pormestaripaneelissa keskusteltiin tiukasti Pirkanmaan liikennehankkeiden hitaasta etenemisestä. Ehdokkaat Kalervo Kummola, Jouni Ovaska ja Jaakko Mustakallio esittivät omia ratkaisujaan alueen liikenneongelmiin, kuten Valtatie 9:n nopeaan rahoittamiseen ja lähijunaliikenteen kehittämiseen.

Kuvat ja teksti Jenna Auranaho

Vaikuttamissuunnitelmaan voit tutustua täällä.

Scroll to Top