Puhutaanko teillä tunteista?   

Minna Valonen.

Ei puhuta. Tämä on usein vastaus, kun kysyn johtajilta, puhuvatko he työpaikallaan tunteista.

Miksi tunteista, fiiliksistä tai tunnelmasta puhuminen on työpaikalla niin vaikeaa ja miksi se kuitenkin olisi tärkeää?   

Monilla työpaikoilla tunnelmien ja fiilisten käsittely saatetaan kokea epämukavaksi tai jopa tarpeettomaksi. Syitä tähän voi olla monia. Tunteet mielletään yksityisiksi. Työelämässä on pitkään korostettu rationaalisuutta, tehokkuutta ja tavoitteisiin keskittymistä. Tunteet saatetaan kokea irrationaalisina ja irrallisina, vaikka todellisuudessa ne vaikuttavat kaikkeen. 

Pelko haavoittuvuudesta. Johtajat, esihenkilöt ja myös työntekijät saattavat pelätä, että tunteista puhuminen tekee heistä heikkoja tai jos he puhuvat tunteista, heidän ammattimaisuutensa kyseenalaistetaan. 

Kulttuuriset normit. Organisaatiokulttuuri ei ehkä ole rohkaissut avoimuuteen tai tunteiden näkyväksi tekemiseen tai niiden käsittelyyn.   

Tässä kuitenkin tärkeä muistutus: tunteet eivät katoa, vaikka niistä ei puhuta!   

Tunteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat työnsä, toimivat tiimeissä ja tekevät päätöksiä. Vaikka niistä ei puhuttaisi, ne näkyvät silti käyttäytymisessä, vuorovaikutuksessa ja viestinnässä sekä positiivisina että negatiivisina ilmiöinä. Tällaisia ovat esimerkiksi kireys, ristiriidat, motivaation lasku tai toisaalta innostus, energia ja yhteistyön parantuminen. Avoin keskustelu tunteista ei tarkoita hallitsematonta purkamista tai tunteissa vellomista, vaan niiden tunnistamista ja käsittelyä rakentavalla tavalla.   

Johtajalle tunteista puhuminen voi olla voimakas työkalu. Tunteista keskustelu lisää luottamusta. Kun johtaja uskaltaa olla avoin, puhua omista tunteistaan tai sanoittaa havaitsemiansa tunteita, se rohkaisee myös muita.

Tunteiden puhuminen tekee niistä enemmän sallittuja. Organisaation kokemus turvallisuudesta kasvaa, mikä mahdollistaa paremmat tulokset myös liiketoiminnassa. Tunteista puhuminen helpottaa muutosta. Tunteiden ymmärtäminen auttaa johtajia ja esihenkilöitä tukemaan ihmisiä muutosprosessien keskellä. Tunteiden ymmärtäminen auttaa myös auttamaan ihmisiä eteenpäin.  Tunteiden salliminen ja hyväksyminen edistää hyvinvointia. Tunteista puhuminen voi auttaa kasautuneiden paineiden keskellä, ”mä oon kyllä aika väsynyt” saattaa riittää ainakin hetkellisesti. Tunteiden tiedostaminen, tunnistaminen ja niistä puhuminen myös ehkäisevät kuormittumista ja auttavat omien voimavarojen ylläpitämistä.  

Miten voi päästä alkuun? Jos tunteista puhuminen ei ole tuttua, aloita pienesti.  

  • Lähde liikkeelle positiivisten tunteiden tunnistamista, nimeämisestä ja niiden sanoittamisesta: ”tästä tuli kyllä hyvä fiilis” tai ”tässä me onnistuttiin hyvän yhteistyön takia, olen siitä erityisen iloinen”. Positiivisten tunteiden sanoittaminen saattaa olla helpompaa ja tällä tavoin voit kehittää omaa tunneviestintäosaamistasi.  
  • Kysy tiimiltäsi tai johdettaviltasi: ”Millainen fiilis tästä projektista tulee? Mikä huolettaa tai innostaa juuri nyt?” 
  • Toimi itse mallina tunteista puhumisessa, aloita jälleen pienesti: ”tämä päätös ei ole minullekaan helppo ja uskon, että tähän liittyy hankalia tunteita, mutta pidän silti tätä ratkaisua tärkeänä”. 
  • Hyödynnä omia havaintojasi. Kun joku näyttää mietteliäältä tai innostuneelta, pysähdy ja kysy: ”mikä fiilis tästä jäi sinulle?” 

Johtamisessa ei riitä vain strategia ja tavoitteet, koska ihmiset tekevät tuloksen. Ihmiset, myös johtajat, ovat tuntevia olentoja, ja tunteilla on valtava vaikutus työn tehokkuuteen, yhteistyöhön, vuorovaikutukseen, ongelmanratkaisuun ja moneen muuhun asiaan organisaatioissa. Kun uskallat kohdata sekä positiiviset että negatiiviset tunteet, tunnistat ja osaat sanoittaa niitä, saat käyttöösi uskomattoman energianlähteen.  

Hyödynnetäänkö teidän organisaatiossanne tunteiden voimaa? Ja osaatteko purkaa negatiivisten tunteiden aiheuttamat kierteet ja toiminnan jarrut? Jos ei, ehkä nyt olisi aika aloittaa.  

Minna Valonen
muutosammattilainen, johtamisen kehittäjä, business coach
ICF Tampere

ICF Tampere on ICF Finlandin paikallisryhmä, johon tämän blogisarjan kirjoittajat kuuluvat. ICF on maailman suurin ammatticoachien yhteisö. ICF:n tavoitteena niin maailmalla, Suomessa kuin Pirkanmaallakin on edistää coachingin laatua ja ammattitaitoa.
Scroll to Top