Matti Mörttinen.
Eurooppalaisia me suomalaisetkin olemme olleet iät ja ajat. Mutta jotenkin olemme onnistuneet puhumaan Euroopasta usein kuin vieraana maanosana.
Olemme käyneet matkoilla Euroopassa. Politiikassa ja taloudessa olemme pohtineet, mitä määräyksiä ”sieltä Euroopasta” tai Brysselistä kulloinkin on tulossa.
Ehkä nyt on tullut historian vaihe, jossa ryhdymme puhumaan Euroopasta monikon ensimmäisessä persoonassa. Ehkä vihdoin saatamme aloittaa vaikkapa Euroopan unionia koskevan lauseen sanalla ”me” sanan ”ne” sijaan.
Ainakin Ranskan presidentinvaaleja osa meistä seurasi äskettäin kuin kotoisia valtakamppailuja. Olihan niissä kyse myös Suomen tulevaisuudesta. Siitä, pysyykö tiemme avoinna läntiseen puolustusliittoon Natoon vai katkeaako se tylysti, kun Pariisin Élysée-palatsia alkaa emännöidä Venäjän diktaattorin hengenheimolainen.
Nyt tiedämme, että ei katkennut. Meille kävi ihan hyvin.
Monet lehtipalstojen ammattiviisastelijat – kolumnisteiksikin heitä kutsutaan – kuvailivat, miten helpotuksen huokaus kuului ympäri Eurooppaa.
Huokaukseen antoi aiheen kello 21 Suomen aikaa sunnuntaina 24. huhtikuuta julkistettu Ranskan vaalien toisen kierroksen tulosennuste. Se kertoi Emmanuel Macronin voittavan Marine
Le Penin.
Vähemmälle huomiolle jäi vaaliuutinen toisesta Euroopan unionin jäsenmaasta samana iltana: pääministeri Janez Janša puolueineen hävisi selvästi Slovenian parlamenttivaaleissa. Pieneen alppimaahan, joka aikoinaan kuului Jugoslaviaan, tulee liberaalijohtoinen hallitus.
Tietoa voi hyvällä syyllä pitää yhtä lohdullisena kuin Eiffel-tornin juurella pidettyjä Macronin voitonjuhlia.
Slovenia on, paitsi EU-jäsen, myös Nato-maa siinä missä Ranskakin. Sillä on yhtä suuri äänioikeus, kun liittokunta ratkaisee, otetaanko Suomi jäseneksi vai ei.
Janez Janša puolestaan on korruptiotuomionkin saanut entinen kommunisti ja myöhempi maltillinen oikeistolainen, josta vallassaolon aikana kehkeytyi äärilaidan populisti, eräänlainen oman elämänsä Donald Trump.
Hän on tehnyt Sloveniasta kolmatta pyörää EU:n ongelmatandemiin, jonka ovat tähän mennessä muodostaneet oikeusvaltioperiaatteita härskisti rikkovat Puola ja Unkari. Hänen toimintatapojaan kuvaa melkeinpä parhaiten se, että toissa vuonna Yhdysvaltojen presidentinvaalin jälkeen hän lähetti voitto-onnittelut Trumpille eikä Joe Bidenille.
Janšan tappio siis tarkoittaa hyvää niin EU:n mahdollisuuksille kehittää itsestään vakavasti otettava toimija maailmantalouden lisäksi maailmanpolitiikkaan kuin myös Suomen ja Ruotsin mahdollisuuksille liittyä Pohjois-Atlantin liittoon Natoon.
Historiasta puhuttaessa ei pidä ensisijaisesti jossitella. Mutta kieltämättä nyt Venäjän diktaattorin aloitettua raakalaismaisen hyökkäyksen Ukrainaan ja uhitellessa ydinaseilla muutakin maailmaa nousee mieleen pelottava aatos: Entä jos suomalaiset olisivat maataloustukien tai ruotsalaiset nuuskadirektiivien takia kieltäytyneet liittymästä Euroopan unioniin 27 vuotta sitten?
Olisiko meille siinä tapauksessa valittu maan johtoon silloisia puolueettomuuspoliitikkoja? Ja olisiko meillä nyt mitään asiaa edes pohtia Nato-jäsenyyttä?
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkkalalainen
tietokirjailija ja toimittaja.