Tampereen yliopiston teknologian ennakoinnin teollisuusprofessori Arho Suominen.
Meidän on yhteiskuntana pysäytettävä nykyinen osaamista rapauttava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostusten lasku ja käännettävä suunta nousuun.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi huhtikuun lopulla hallituskauden mielestäni tärkeimmän tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiopolitiikkaan (TKI) liittyvän raportin, TKI-tiekartan. Tämä ei valitettavasti saanut ansaitsemaansa huomiota jäädessään sekä koronakriisin että siihen liittyvän yritystukikeskustelun jalkoihin, vaikka juuri TKI-toiminta on keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan kestävää paluuta kriisin jälkeen kohti normaalitilaa.
Tiekartassa todetaan, että ”Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi rakentuvat osaamiselle, tutkimukselle ja innovaatioille. Suomen nousu pandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta ja menestyminen globaalissa kilpailussa edellyttää uuden tiedon tuottamista, yhteiskunnallista hyötyä ja arvonlisää tuovia innovaatioita sekä korkeaa osaamisen tasoa”. On selvää, että Suomen kaltaiselle maalle osaaminen on keskeinen voimavara globaalissa kilpailussa. Tästä huolimatta merkittävin tulevaisuusinvestointimme, panostus osaamisen kehittämiseen, on laskenut viime vuosien aikana.
Kansantalouden tasolla seuraamme TKI-panostuksia TKI-intensiteetillä, käytännössä TKI-panostusten suhteena bruttokansatuotteesta. Suomi on historiansa aikana asettanut TKI-intensiteettitavoitteita useasti, aina 1970-luvun alusta alkaen. Tavoitteet ovat nousseet vuoden 1973 1,7 prosentista, ja Marinin hallitus, kuten edeltäjänsä, ovat asettaneet Suomen TKI-intensiteettitavoitteeksi neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Neljän prosentin TKI-intensiteetti on erittäin kunnianhimoinen, koska emme ole koskaan Suomen historiassa olleet edes lähellä neljää prosenttia, varsinkin kun poistamme tilastoista yksittäiset huomattavasti TKI-toimintaan investoineet yritykset. Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen toteaakin blogitekstissään oikein, että tarvitsemme TKI-investointien ennen näkemättömän nousun, joka vaatii merkittävää toimintatapojen muutosta.
Haaste on huomattava. TKI-panostusten tilastoaineisto osoittaa sekä julkisten että yksityisten TKI-investointien laskeneen pois lukien korkeakoulujen rahoitus. Merkittävä toimintatapojen muutos viittaa siis siihen, että meidän on yhteiskuntana käännettävä nykyinen osaamista rapauttava investointien lasku ja käännettävä suunta nousuun. Tämä on keskeistä, jos aidosti uskomme Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin rakentuvan osaamiselle, tutkimukselle ja innovaatioille.
Itse uskon, että osaamisella ja sitä ylläpitävällä TKI-toiminnalla on keskeinen merkitys hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä niin kriiseissä kuin niiden jälkeen. Panostukset osaamiseen ja kyvykkyyksiin auttavat ihmisiä sekä yrityksiä uudistumaan, kehittämään ratkaisuja kriiseihin sekä selviytymään globaalissa kilpailussa. Näkemys TKI-toiminnan merkityksestä on laajasti jaettu niin elinkeinoelämän, tutkijoiden kuin poliitikkojenkin kesken.
TKI-tiekartan keskeinen haaste sisältyy kuitenkin siihen, mistä aloitin. TKI-tiekartta sai osakseen vaatimatonta huomiota jopa asiaan vihkiytyneiden henkilöiden piirissä. Laajat yhteiskunnalliset keskustelut TKI-tiekartan toimista ja tavoitteista loistavat poissaolollaan niin lehtien palstoilta kuin sosiaalisesta mediasta.
TKI-tiekartta laadittiin ministeriöiden työnä. Lopputuotteesta järjestettiin yhteiskunnallisille toimijoille kuuleminen ja tämän jälkeen tiekartta on julkaistu ja odottaa toimien virkamiesvalmistelua. TKI-tiekartta kohti neljää prosenttia vaatii kuitenkin laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja jopa yhteiskuntasopimusta siitä, miten yhdessä saavutamme tavoitteen. Ilman laajasti jaettua ymmärrystä tavoitteista ja tekemisestä tavoitteeseen pääsemiseksi riskinä on, että TKI-intensiteetti jatkaa laskuaan. Tällä on vääjäämättömiä seurauksia elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja viime kädessä hyvinvointiyhteiskuntaamme.
Arho Suominen
teknologian ennakoinnin teollisuusprofessori
Tampereen yliopisto
johtava tutkija
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy