Tampereen kauppakamarilehti

Alustatalous ja muutoksen mahdollisuus

Kirjoitettu February 10, 2017
Marko Seppänen


Tuotteiden ja palveluiden digitalisoituminen muokkaa ankarasti olemassa olevia liiketoimintamalleja. Toimialarajat hämärtyvät niin teollisuudessa kuin julkisella sektorillakin.

Vuonna 2016 toteutetut selvitykset ovat osoittaneet, että suomalaiset valmistavan teollisuuden yritykset ovat keskittymässä toimimaan pääosin vain toisten osapuolten rakentamissa ekosysteemeissä. Ne pyrkivät sopeutumaan toisten määrittämiin digitaalisiin markkinoihin tai kehittävät digitaalisia ratkaisuja vain sisäiseen käyttöönsä. Kuitenkin alustataloudessa toimialan voitot jaetaan uudelleen: Applen tai Amazonin kaltaiset ekosysteeminsä kuninkaat kaappaavat voitoista valtaosan jättäen muille muruset. Mitä suomalaisten yritysten sitten pitäisi tehdä?

Alustatalouden keskeinen muutos on antaa aikaisempaa vapaammin toisille osapuolille mahdollisuus innovointiin. Alustan ytimessä on vuorovaikutuksen mahdollistaminen: miten eri toimijat yhdessä voivat synnyttää arvoa osallistujille ja miten suodattaa laajasta tarjoamasta tarpeellinen. Internetin markkinapaikoilla – esimerkiksi Applen Appstore – on valtaisa määrä kilpailevia applikaatioita, joista käyttäjä suodattaa muun muassa käyttäjäarvioiden ja hinnan perusteella itselleen soveltuvimmat.

Toinen olennainen tekijä on löytää toimivat tavat houkutella niin käyttäjiä kuin tuottajiakin alustalle. Tämän, ns. muna vai kana -ongelman ratkaiseminen on ydinkysymys. Jos alustalla ei ole riittävän isoa potentiaalista asiakaskuntaa, ei alusta houkuttele palveluntarjoajia ja sama kääntäen. Esimerkki toimivasta käyttäjien houkuttelustrategiasta on ilmaisen sisällön tarjoaminen alkuvaiheessa, mitä myöhemmin täydennetään maksullisella palvelutarjoamalla.

Toisaalta uudet teknologiapalveluratkaisujen tarjoajat (kuten Kickstarter ja joukkoistamispalvelu) tarvitsevat keinoja tavoittaa yleisönsä, ja tähän alustan tarjoaja voi tuoda oman osansa tavoitellussa liiketoimintaekosysteemissä.

Kolmas vaihtoehto on kannustimin tuettu viraalimarkkinointi: tarjotaan sopivia palkintoja hyödyntäjille, jotka tuovat mukanaan uusia käyttäjiä ja samalla vähentävät koettua riskiä uudenlaiseen toimintamalliin siirtymisessä.

Alustataloudessa käytetään pääasiassa tilaus- ja transaktiopohjaisia ansaintamalleja. Osittain nämä vaihtoehdot ovat suosittuja siksi, että nykyiset alustat ovat olleet pitkälti välitys- tai markkinapaikkoja.

Oleellista onnistumiselle on ymmärtää ansaintamallien muuttaminen osapuolten ja vuorovaikutuksen määrän myötä. Alussa sopivin ansaintamalli ei välttämättä ole sitä myöhemmässä vaiheessa.

Yhtä lailla tärkeää on tunnistaa ja testata ansainnan erilaisia jakamismalleja. Applen tunnettu 70/30 jako on vain yksi monista. Ansainnan jakoperusteiden tulee olla osapuolten hyväksyttävissä.

Alustataloudessa pärjääminen edellyttää – entistä Kalifornian kuvernööriä Arnold Schwarzeneggeriä lainaten – itse tekemällä oppimista: "Menestyksen tikkaita et voi kiivetä kädet taskuissa."

Marko Seppänen
professori
teollisuustalous, erityisesti yritysverkostojen kehittäminen
Tampereen teknillinen yliopisto

Lisää alustataloudesta:
https://vttblog.com/2016/10/17/avoimuus-on-avain-alustatalouteen/


Kategoriat: