Tervemenoa luontoon museossa

Uudistettu ja tilansa tuplannut Luonnontieteellinen museo on avattu Tampereen Vapriikissa. Vieraat ottaa vastaan itse metsän kuningas.

 

Luonnontieteellinen museon uusi näyttely keskittyy maakunnan luonnon ja sen monimuotoisuuden tutkimiseen. Kansalliseläin karhu esittelee yhden elinympäristöistään, suon ja maakunnan näyttävimmän suokohteen, Siikanevan.
Vuodenajoista museossa ovat vahvasti läsnä kevät ja luonnon herääminen. Aivan uutena teemana näyttelyssä pääsee tutustumaan yön maailmaan.
– Yöllä luonto ei suinkaan nuku. Liikkeellä ovat aivan eri eliöt kuin päivällä, kertoo museoamanuenssi Tomi Kumpulainen Luonnontieteellisestä museosta.
Kaikkein laajimpana kokonaisuutena näyttelyssä on esillä suomalainen luonnontilainen vanha metsä.
– Sen eliöstö ja ilmasto ovat avain erityiset. Siellä asuvat muun muassa metso, pikkusieppo ja punahärö. Ne ja monet muut vanhan metsän eliöt puuttuvat tavanomaisista metsistämme, sanoo Kumpulainen.
Näyttely pohtii myös, miten ihminen muuttaa luontoa, ja kertoo, mitä marjoja ja sieniä voimme syödä ja mitä on syytä välttää.
www.vapriikki.fi