Suunnista taiteelle!

Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa on viikonloppuna 18.–19.huhtikuuta 116 rastia. Mars matkaan!

 Taidesuunnistusta


Pirkanmaan Taidesuunnistus järjestetään nyt 11. kertaa. Reitillä on 116 rastia eli 116 pirkanmaalaista käsityöläistä, muotoilijaa ja taitelijaa esittelemässä töitään ja kertomassa työskentelystään. Rasteista 69 on Tampereella ja 47 maakunnassa, jossa paikkakuntia ovat Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Yleisö pääsee vierailemaan taiteilijoiden, kädentaitajien ja muotoilijoiden työtiloissa ja ateljeissa, gallerioissa ja näyttelypaikoissa maksutta kumpanakin viikonlopun päivänä klo 11–17. Taidelajeja ovat muun muassa lasityöt, grafiikka, maalaus, muotoilu ja sarjakuva.
Taidesuunnistuksen ideana on lisätä ymmärrystä taiteilijan työtä kohtaan avaamalla ateljeita, työtiloja ja näyttelypaikkoja sekä mahdollistamalla suorat kontaktit yleisön ja taiteilijoiden välillä. Kynnys astua taidetilaan onkin madaltunut. Taidesuunnistus on synnyttänyt uusia taiteen kuluttajia ja vahvistanut jo olemassa olevia yleisö-taiteilija-suhteita.
Suunnistuksen järjestää Taidesuunnistus ry.

Ja koska kyseessä ei kuitenkaan ole suunnistuskilpailu, reitiltä voi poiketa vaikka äänestämässä!

www.taidesuunnistus.net/taidekohteet-2015

Kuva Johanna Havimäki