Sumea tila, Pitkä hetki Mältinrannassa

Saat neljä taidematkaa yhdellä reissulla, kun suuntaat Tampereen Mältinrantaan ja sen Galleriaan ja Studioon.

Tampereen Taiteilijaseuran toimintakeskuksessa Taidekeskus Mältinrannassa on esillä 19. tammikuuta saakka Timo Tolosen ja Jenni Turusen Sumea tila sekä Virva Kanervan ja Janika Salosen Pitkä hetki – öljyvärimaalauksia, piirroksia, veistosinstallaatioita ja grafiikan vedoksia.

Timo Tolosen öljyväritöitä luonnehtii ohikiitävyys, satunnaisuus (ainakin näennäinen), ja siitä seuraava surumielisyys.
– Teosten toteutustapa liittyy aiheeseen siten, että maalaukseni ovat usein läheltä tarkasteltuna hyvin satunnaisen oloista ekspressiivistä roiskintaa, mutta etäisyydestä katsottuna muodostuu melko selkeä ja luonnollinen näkymä. Samaan tapaan se, näyttäytyykö maailma yleensäkin satunnaisena vai järjestäytyneenä, riippuu pitkälti näkökulmasta ja maailmankuvasta.

Jenni Turusen piirroksissa on pohdintaa ajan ja kokemusten kerroksellisuudesta.
– Yhden ajan tason teoksessa muodostaa tekemisen hetki, jonka haluan konkreettisemmin olevan läsnä myös näyttelyssä. Teokseen kiteytyy uskomaton määrä ajan, vaikutteiden ja tuntemusten kudelmaa yksittäisen ihmisen kaleidoskoopista katsottuna. Tämä on se juttu, joka itseäni tällä hetkellä kiinnostaa.

Pitkä hetki -näyttely koostuu Virva Kanervan veistosinstallaatioista ja Janika Salosen monotypialla toteutetuista grafiikan vedoksista. Näyttelyn nimi liittyy molempien taiteilijoiden teemoihin ajasta ja ajallisuudesta. Kanerva kuvaa aikaa muistikuvien ja inhimillisen kokemuksen kautta, Salonen ajan olemusta ja tekee muotokuvia ajasta.

Tampereen Taiteilijaseura ry on Suomen toiseksi vanhin edelleen toimiva ammattitaiteilijoiden yhdistys. Se pyrkii kehittämään ja edistämään taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia, kouluttamaan jäsenistöään ja ylläpitämään taiteilijoiden näyttelymahdollisuuksia.

Taidekeskus Mältinranta, Kuninkaankatu 2
www.tampereen-taiteilijaseura.fi

 

VK-2 virva kanerva nostalgia1

Virva Kanerva: Nostalgia

Etusivulla Timo Tolonen: Tunneli