Etsimisen ja löytämisen tematiikkaa Teatterikesässä

Tampereen Teatterikesä järjestetään 47. kerran 3.–9. elokuuta. Esitysten pääteemana on kuuluminen ja liittyminen, itsensä etsiminen ja oman paikan löytäminen.


Pääohjelmiston vieraaksi saapuu 19 teatteriryhmää, joista kahdeksan on kansainvälistä. Esityksiä on kaikkiaan 41. Keskustorin ohjelmateltassa festivaali tarjoaa yhdeksän iltaesitystä ja yhden iltapäiväkonsertin.

Tämän hetken omaäänisimpiin kotimaisiin teatterintekijöihin kuuluva Milja Sarkola vierailee Teatterikesässä kahden esityksen voimin, tuplaohjauksen Teatterikesän näyttämöille tuo myös kansainvälisesti arvostettu ohjaaja Yana Ross. Uppsalan kaupunginteatterin modernisoidussa Tšehovin Vanja-enossa roolihahmot tarrautuvat elämänvalheisiin yhtä tunnistettavasti kuin sata vuotta sitten. Vanja-enon lisäksi Ross vastaa puolalaisen Teatr Łaźnia Nowan Request Concert -esityksestä, jossa yksinäinen 50-vuotias virkanainen häviää näkymättömiin suurkaupungin sykkeeseen. Sanattoman teoksen esittää Puolan tunnetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Danuta Stenka.

Huumoriakaan ei unohdeta. Keskieurooppalaiset hurmannut Mad in Finland nähdään nyt ensi kertaa kotikentällä – ranskalais-suomalaisen sirkusryhmän Galapiat Cirquen show on itseironinen ja hauska upotus suomalaiseen mielenmaisemaan. Suomenruotsalainen Viirus lähestyy teatterille ominaisella keveydellä Marius von Mayenburgin absurdia komediaa Perplex, jossa länsimainen ihminen etsii merkitystä elämälleen.

Musiikkiteatterikin saapuu festivaalille. Hollantilainen Lars Doberman -musiikkiteatteriryhmä on esityksessään A Bebop Story inspiroitunut jazzin filosofiasta ja legendaarisen jazztrumpetisti Chet Bakerin elämästä. Lars Doberman kuuluu tuotantoryhmittymä Orkateriin, joka on tällä hetkellä Hollannin musiikkiteatterin kuumin nimi. Tuttuja iskelmiä kuullaan Riihimäen Teatterin esityksessä Harmony Sisters.

Tampereen Teatterikesä valittiin keväällä EFFE-järjestön (Europe for Festivals, Festivals for Europe) eurooppalaisten festivaalien parhaimmistoon. EFFE-tunnustuksen vuosiksi 2015–2016 saivat Pirfestin jäsenistöstä myös Mäntän Musiikkijuhlat, Sastamala Gregoriana, Tampere Biennale, Tampereen Elokuvajuhlat, Tampere Jazz Happening ja Tampereen Sävel.

www.teatterikesa.fi


VK-32 Photo-Ben-vanDuin


Kuva Orkater / De Nieuwkomers: A Bepop Story, kuva Ben Van Duin.