Unilukkari aktiivisena

Tampereen kauppakamarin Valkeakosken osastolla on pitkät perinteet – aikanaan aloitteen sen perustamisesta teki Juuso Waldén – ja hyvä vauhti päällä.

 

– Onhan Valkeakoskea koeteltu, mutta esimerkiksi laman aikaan vuoden 2009 asuntomessut olivat meille piristysruiske. Messujen jälkeen asukasmäärä on tasaisesti noussut, ja esimerkiksi 40 uutta omakotitaloa rakennetaan vuosittain. Se on valtakunnallisestikin iso määrä, sanoo OP Valkeakosken toimitusjohtaja Juha Luomala, joka sekä työnantajansa että kauppakamariosaston silloisena puheenjohtajana oli aktiivisesti messuhankkeessa mukana.
Osaston tehtävä onkin kehittää ja kasvattaa kaupunkia ja tuoda elinkeinoelämän näkökulmaa kaupunkikehitykseen.
– Olemme vähän kuin unilukkari. Meillä on kyllä fiksuja poliitikkoja, mutta heille on avattava yritysten näkemyksiä ja myös ajatuksia siitä, voitaisiinko jokin asia tehdä eri lailla kuin ennen, Luomala sanoo.
– Tärkeää toiminnassamme on myös yritysyhteistyö, toisilta oppiminen. Emme niinkään tee bisnestä keskenämme, vaan kehitämme asioita yhdessä, lisää osaston nykyinen puheenjohtaja, Hanlog Oy:n toimitusjohtaja Mikko Puttonen.

130 ja KHL

Isoja ajankohtaisia kauppakamariosaston tavoitteita ovat ydinkeskustan kehittäminen ja 130-tien kunnossapito. Viime vuonna kauppakamariosasto vaikutti yhdessä kaupungin kanssa ELY-keskukseen, jotta Valkeakoski–Lempäälä-tie saataisiin turvalliseksi.
– Tie päällystettiinkin lokakuussa. Vielä kun saadaan valaistus moottoritielle saakka ja nopeusrajoitus sataan kilometriin tunnissa. Yhteyden pitää olla hyvä Tampereen suuntaan, sanoo Luomala.
Kolmas painopiste on Pirkanmaan portti -alueen kehittäminen ja aktiivinen rooli HHT-kasvukäytävähankkeessa.

Bisneksentekoa pitää kansainvälistyttää

Tänä vuonna jatketaan aktiivista toimintaa, ja erityisesti avataan näkökulmaa kansainvälisyyteen.
– Tai oikeastaan kansainvälistyttämiseen. Maailmaa pitää katsoa nykyistä avarammin. Miten täällä toimiva yritys voisi hyötyä kansainvälisyydestä? Mikko Puttonen sanoo ja haastaa lisää:
– Miten entistä paremmin palveltaisiin turisteja ja urheilumatkailijoita – aivan konkreettisesti esimerkiksi KHL-joukkueita niiden leireillessä täällä? Kokemusta näistä joukkueista jo on. Miten KHL-harjoitusleireistä saataisiin parempaa bisnestä, millaisia toimijoita tämän bisneksen ympärillä pitää olla ja millainen ”moottori” tarvitaan? Olisi osattava nähdä, miten kansainvälistyminen tukee omaa toimintaa, ja tätä ajatusta tuomme esiin kokouksissamme ja seminaareissamme.

Tukea uuden yritystoiminnan alkuun

– Pohdimme myös sitä, miten voimme tukea uuden yritystoiminnan alkua ja kehittymistä. Itse kukin voi esimerkiksi miettiä, mistä tarvikkeensa ja palvelunsa ostaa.
Luomala ja Puttonen arvioivat, että Valkeakoskella on hyvä yrittää, työvoimaa saa, työpaikkoja on sekä naisille että miehille, sijainti on mainio. On kouluja, sairaala, lasten harrastusmahdollisuuksia, kulttuuria.
– Tänne on tullut 20–50 henkeä työllistäviä yrityksiä, ja kolmen viime vuoden aikana isoimmissa yrityksissä työntekijöiden kokonaismäärä on pysynyt ennallaan. Mutta se näkyy, että meille ei ole syntynyt kovin vahvaa palveluyrityskenttää. Se johtuu suuryrityshistoriastamme – isoissa yrityksissä tehtiin kaikki asiat itse, Luomala sanoo.
Valkeakosken kauppakamariosastossa on noin 50 jäsentä ja hallituksen jäsenten työpaikoilla noin 2500 työntekijää. Kauppakamarin asiamiehenä toimii kaupungin markkinointipäällikkö Petri Ahonen.

Mikko puttonen ja juha luomala

Kauppakamariosaston viime vuoden puheenjohtaja Juha Luomala (oik.) siirsi puheenjohtajuuden kahdeksi seuraavaksi vuodeksi Mikko Puttoselle. Taustakuvassa näkyy kauppakamariosaston yksi tavoite: saada keskustan joutopöheikkö raivatuksi ja järvimaisema avatuksi torin suuntaan.

Teksti ja kuva Annikaisa Knuutila