Tampere-talo hakee kasvua

Tampere-talo uudistuu vauhdilla. Kolme uutta kokous- ja tapahtumatilaa saatiin käyttöön toukokuussa, marraskuussa aukeaa ensimmäinen Royal Ravintoloiden ravintola/kahvilakokonaisuus sekä aulan uusi myymälä-palvelupiste.

 

Toukokuussa 2017 avataan Muumimuseo, ja siihen mennessä myös kaikki talon kahvila- ja ravintolakonseptit ovat valmiita.

Tampere-talo Osakeyhtiö tekee 22 miljoonan investoinnit yhdessä omistajansa Tampereen kaupungin sekä kumppaneittensa kanssa.

Tavoitteena on vuoteen 2018 lisätä päiväkävijöiden määrää viime vuonna saavutetusta kaikkien aikojen ennätyksestä 350 000:sta 420 000:een.

Asiakasvirtojen määrän kasvu nostaa matkailutuloa ja talon tulovaikutuksia Tampereen talousalueelle 35 miljoonasta eurosta 45 miljoonaan. Tavoitteen saavuttamisessa ovat mukana valtakunnalliset ja alueelliset kumppanit. Tampere-talon kokous- ja kongressitoiminnan osuus 35 miljoonasta oli 18 miljoonaa.


Maestro-tamperetalo-nettikuva-janne-viinanen


Tampere-talon uudesta kokous- ja monitoimitilasta Maestrosta on näkymä Sorsapuistoon. Kuva Janne Viinanen