Tampereen Kansi ja Areena askeleen lähempänä toteutumista

Tampereen Kansi ja Areena -hanke etenee. Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16. toukokuuta hankkeen toteutussopimuksen sekä SRV yhtiöt Oyj:n ja SRV-rakennus Oy:n yritysryhmittymän hankkeen yhteistyökumppaneiksi.
 

Kaupungin osuus hankkeesta on yhteensä 60 miljoonaa euroa: sijoitus monitoimiareenan omistavaan yhtiöön enintään 26 miljoonaa, kaupungin omistukseen tulevan kannen rakentaminen 22,7 miljoonaa ja kannen infrastruktuuri 11,3 miljoonaa euroa.

Kaupunki on vähemmistöosakkaana tasaveroinen sijoittaja muiden sijoittajien kanssa. Kaupungin on mahdollista myös luopua omistuksestaan.

– Kaupungin 60 miljoonan euron panostuksella saadaan liikkeelle 500 miljoonan euron hanke sekä täysin uudenlaista kaupunkitilaa ja toimintaa. Kansi ja Areena -hanke tuo Tampereelle myös tuhansia työpaikkoja sekä rakentamisaikana että sen jälkeen, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Päätöksen rakentamisen aloittamisesta tekevät myöhemmin SRV, kaupunki ja areenan kiinteistöyhtiöön sijoittavat tahot. Eteläisen kannen ja areenan rakennustyöt on tarkoitus aloittaa keväällä 2017. Suunnitelman mukaan ensimmäinen vaihe valmistuu kesällä 2020, ja kokonaisuus olisi valmiina vuonna 2023.

Ensimmäisessä vaiheessa eteläisen henkilöratapihan päälle rakennettavalle kannelle on suunniteltu monitoimiareena, kolme tornitaloa sekä harjoitushalli. Toisessa vaiheessa radan päälle nousee pohjoinen kansi sekä kolme tornitaloa. Kokonaisuudessaan hankkeeseen tulee 120 000 kerrosneliömetriä ja arviolta yli tuhat asuntoa.

Areenan kustannusarvio harjoitushalleineen on 105 miljoonaa euroa. Kansien rakentamisen kustannusarviota ei ole julkistettu.


KANSI-JA-AREENA-SRV1-netti

Tampereen kaupunki ei kompensoi Areenan tontin vuokraa tai kiinteistöveroja, vaan perii monitoimiareenalta tonteista ja kannesta vuokraa 420 000 euroa vuodessa. Kuva SRV/Studio Libeskind