Suomen pelimuseon joukkorahoituskampanja saavutti tavoitteensa

Suomen pelimuseon joukkorahoituskampanja on yltänyt minimitavoitteeseensa 50 000 euroon. Suurimpia yksittäisiä rahoittajia ovat Supercell ja Housemarque. Kaikkiaan tukijoita on nyt yli 500.

 

Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle avataan loppiaisena 2017 Suomen pelimuseo, joka kertoo suomalaisen pelaamisen monikymmenvuotisen historian. Tukijoille museo avautuu jo joulukuussa 2016.

Museosta tulee Suomen ensimmäinen pelaamiseen keskittyvä museo ja yksi harvoista koko maailmassa.
Suomen pelimuseo on syntynyt Vapriikissa sijaitsevan Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektina.

– Supercellin 10 000 euron tuki on käytännössä varmistanut sen, että Suomen pelimuseo avautuu suunnitelmien mukaisena rahoittajilleen joulukuussa 2016, sanoo Pelikonepeijoonien Mikko Heinonen.

Lopullinen tavoite on 100 000 euroa. Joukkorahoituskampanja toteutetaan Mesenaatti.me-palvelun kautta. Kampanja on auki 30. syyskuuta saakka.

http://mesenaatti.me/suomenpelimuseo/

Kuva Manu Pärssinen