Sijoittaja peräänkuuluttaa rohkeutta ja nopeutta

Kansainväliset sijoittajat Monita K. Mo ja Jörg Buchholz Ascend Capital Partenersista tulivat Tampereelle investoidakseen paikallisiin yrityksiin. Vierailun päättyessä he peräänkuuluttavat yrityksiltä rohkeutta tarttua tilaisuuteen, kun sellainen on tarjolla.


Kaksikko kiersi jo viime syksynä Slushin jälkeen tamperelaisyrityksiä ja helmikuun puolivälissä he tulivat uudestaan. He ovat tutustuneet yrityksiin paitsi sijoittaakseen niihin, myös auttaakseen verkostojensa avulla niitä kasvuun esimerkiksi Kiinan-markkinoilla.

– Emme hae ihan polkunsa alussa olevia startupeja, vaan olemme kiinnostuneita 3–5 miljoonan euron liikevaihtoa tekevistä, 20–50 hengen teknologiayrityksistä, jotka todella haluavat kasvaa. Meitä kiinnostavat myös alkavat, noin miljoonan liikevaihtoa tekevät 8–10 hengen yritykset, joilla on mielenkiintoinen teknologia ja idea. Yrityksen tiimi on tärkeä, sillä pitää olla jo näyttöjä, ei vain ideoita.

Mikä yrityksesi on kahden vuoden päästä?

Useita yrityksiä tavanneina Mo ja Buchholz ovat hämillään havainnoistaan.

– Teillä on täällä valtavasti hyvää teknologiaosaamista ja lahjakkuutta, mutta... missä on kunnianhimo, palo? Rohkeus? Monita Mo kysyy, katsoo tiukasti silmiin ja jatkaa:

– Me olemme suoria ja nopeita sijoittajia. Jos kiinnostumme yrityksestä, kysymme, paljonko se tarvitsee rahaa, mitä se haluaa olla kahden tai viiden vuoden kuluttua. Emmekä puhu kymmenistä tuhansista euroista vaan miljoonasta. Rahoista, jotka todella auttaisivat yritystä eteenpäin. Mitä meille vastataan? ”Emme tarvitse rahaa, kehitämme tuotteemme ensin valmiiksi. Palataan asiaan kahden vuoden päästä.”

Buchholz lisää, että suomalaiset haluavat viimeistellä ideansa ja tuotteensa, kun muut lähtevät paljon kevyemmin eväin jo myymään.
– Suomalaiset haluavat olla varmoja, aggressiivisuutta puuttuu. Uusi tuote ja idea pitää kuitenkin saada nopeasti markkinoille, muuten etu menetetään. Uskaltakaa lähteä maailmalle, ei saa pelätä!

”Hidden champions”

Yksi havainto on sekin, että jos Suomessa yritys haluaa kasvaa ja kansainvälistyä, se palkkaa väkeä tuotekehitykseen. Muualla satsataan myynti- ja markkinointivoimaan.

– Olemme täällä yritysvierailuilla todella vaikuttuneet siitä, mitä yrityksissä on lyhyessäkin ajassa saatu aikaan. Tuntuu, että monet yritykset ovat ”hidden champions”, Jörg Buchholz sanoo.

Epäröintiin ja hitauteen liittyy sekin, että usein yrityksen on perustanut insinööriryhmä, omistus on jaettu tasan, johto puuttuu.

– Mutta taas... se nopeus! Me sijoitamme omia rahojamme, ja haluamme edetä nopeasti. Jos yrityksellä ei ole selvää pääomistajaa, päätöksenteko kestää. Yleensä puhumme yhden ihmisen kanssa, ja hänellä on valta tehdä päätöksiä.

Investointi on osa ongelman ratkaisua

Suomalaiset ymmärtävät suomalaisten varautuneisuuden, epäröinnit ja turvallisuushakuisuuden. Mo ja Buchholz ovat nyt tutustuneet näihin ominaisuuksiin.

Kaksikko korostaa, että sillä on vahva yrittäjä- ja investoijahistoria niin Kiinasta, Saksasta kuin USAstakin. Monita Mo kertoo työskennelleensä niin pienissä kuin isoissakin yrityksissä, perustaneensa yrityksen ”joka kymmenes vuosi”. Sijoittajana hän on toiminut noin 30 vuotta ja tehnyt sijoituksia yli 30 yritykseen hyvin tuloksin. Buchholzilla on vahva autoteollisuushistoria ja Mon kanssa yhteistä taivalta kymmenisen vuotta.

– Nyt kun keskustelemme yrittäjien kanssa, me todellakin tiedämme, millaisessa tilanteessa he ovat. Olemme olleet samanlaisissa tilanteissa itse.

– Emme välttämättä halua pääomistajiksi. Emme me osallistu päivittäiseen bisneksentekoon, mutta liiketoiminnan kehittämiseen kyllä. Luomme operatiivisen tiimin ja autamme kehittämään entistä parempia päätöksenteko- ja toimintatapoja.

Mo naurahtaa olevansa seikkailuhenkinen, eikä sijoittajana toimiminen eri kulttuureissa – Tampereellakaan – häntä pelota. Päinvastoin.

– Ajattelen niin, että investointi on osa ongelman ratkaisua. Kun pystyy ratkaisemaan ongelman, tekee rahaa.

Kv-sijoittajat ryhmäkuva nettiin

Sijoittajat Monita K. Mo ja Jörg Buchholz jatkavat keskusteluja tamperelaisten yritysten kanssa, ja jatkovierailuja on luvassa. He
kiittävät Tampereen kaupungin, Tredean, Tampereen kauppakamarin, Finpron Kirsi Kokon ja konsultti Heikki Tavaisen apua yrityskontaktien saamisessa. – Laajat verkostot ovat teidän vahvuutenne. Ihmiset tuntevat toisensa ja heidän kanssaan pääsee helposti keskustelemaan, Mo ja Buchholz sanovat. Vasemmalta Jörg Buchholz, Heikki Tarvainen, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Monita K. Mo ja Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.