Mindsettinä ilmaveivi

Yrittäjä Saku Tuominen pohti New Factory Openissa, että jos on tavoitteena olla maailman paras, onko se realiteetti vai unelma. Ja vastasi itse: Mindset ratkaisee.

 

Tärkeintä on, että uskot voivasi olla maailman paras. Ellet todella usko, et onnistu. Tämä on siis lähtökohta. Sitten tehdään. Mutta mitä?
– 80 prosenttia tekemisestämme on sitä, että tehdään vaikeasti, nähdään hirveästi vaivaa, eikä sillä lopulta ole mitään merkitystä, lopputulos on arvoton. Olen yhä kiinnostuneempi helppoudesta, siitä, mikä ideassa on helppoa.
Tuominen ei perää helppoutta helppouden, vaan yksinkertaisuuden vuoksi.
– Avainasiat: pitää olla hyvä ja pitää olla kiinnostava. Yleensä meiltä puuttuu ajattelun kirkkaus, idean on oltava selkeä ja iso, ei tyhjiä sanoja. Esimerkiksi kansainväliset huippuakseleraattorit näkevät 1000 pitchiä viikossa, eivät he jaksa kuunnella epäselviä ajatuksia ja esityksiä. Suomessa ei ole niin kovaa kilpailua, että tästä saisi riittävästi kokemusta ja harjoitusta. Ainakaan Helsingissä kunnianhimotaso pitcheissä ei ole korkea, uskotaan, että hienot diat riittävät. USAssa kysytään ensimmäiseksi toimiiko tuotteesi, toimiiko se OIKEASTI, moniko sitä käyttää, moniko sitä käytti tänään ja moniko sitä käyttää huomenna.

... ja valmius kovaan työhön

Tuominen muistutti myös, että pitää olla valmis tekemään työtä.
– Maailmalla tarvitaan kymmeniä tapaamisia rahoituksen saamiseksi. Meillä jos joku käy kolmessa tapaamisessa, hän jo valittaa, että vaikeaa on… Emme ole tottuneet tekemään kovaa työtä.
Toisaalta Tuominen huomautti, ettei pidäkään keskittyä pitcheihin, vaan ideaan ja sen hiomiseen keskustelemalla alan parhaiden kanssa.
Miten sitten olla kiinnostava, että pääsee puhumaan parhaiden kanssa?
– Verkostoista puhutaan paljon, mutta itse ajattelen, että ne ovat lähestulkoon hyödyttömiä. 99 prosenttia tapaamisista ei johda mihinkään. Pitää olla niin kiinnostava tuote, tapa toimia ja presence, että ihmiset soittavat sinulle, Tuominen sanoi ja näytti malliksi videopätkän Mikael Granlundin ilmaveivimaalista jääkiekon MM-kisoista 2011 ottelussa Venäjää vastaan.
– Yksikään valmentaja ei neuvoisi tekemään niin, mutta erot syntyvät, kun niin kuitenkin tehdään.
Mutta Suomi on pieni maa, resursseja on vähän...
– Keskity isoihin virtoihin. Suomi on kärkikastia esimerkiksi peliteollisuudessa ja koulutuksessa, niillä herätämme maailman mielenkiinnon. Toisin on, jos lähdet yrittämään sosiaalisella medialla, Suomesta. Ei kiinnosta ketään. Isoja virtoja olisivat myös vanhat ihmiset, täysin aliarvostettu kohderyhmä. Biotech on teoriassa vahva virta, mutta menetämme siinä asemiamme koko ajan.

Teksti Annikaisa Knuutila