Matti Alahuhta ja Sari Baldauf: Riippumattomat hallituksen jäsenet tuovat arvokasta osaamista pk-yrityksiin

Hallituspartnerit ry:n vuosittain jakamasta Kultainen Nuija -palkinnosta kisataan jälleen.

Palkinto myönnetään pk-yritykselle, joka on uudistanut toimintaansa rekrytoimalla hallitukseensa riippumattomia jäseniä ja kehittämällä hallituksen työtä.

DevCo Partnersin hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta johtaa tänä vuonna puhetta kilpailun raadissa. Hän pitää olennaisena pk-yritysten corporate governancen ja hallitustyön kehittämisen kannalta, että yhtiöiden hallituksissa on ulkopuolisia jäseniä.

– Se on pienille ja keskisuurille yrityksille yhä tärkeämpää useimpien toimialojen markkinoiden muuttuessa yhä nopeammin ja toiminnan kehitystarpeiden kasvaessa.

Myös Fortumin hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf työskentelee raadin jäsenenä. Hän arvioi, että riippumattomilla jäsenillä on erityisen suuri merkitys johdon sparraamisessa ja yrityksen strategian rakentamisessa.

– Monipuolisesti valittu riippumattomien jäsenten joukko voi tuoda arvokasta osaamista, kokemusten jakamista, näkemysten avartamista, hän sanoo.

Missä asioissa riippumattomien jäsenten panoksesta on erityistä hyötyä pk-yhtiöiden hallituksille?

– Uudet riippumattomat hallituksen jäsenet tuovat usein parhaita käytäntöjä yritystoiminnan eri alueille – tai eri kansainvälistymisvaiheissa tarvittavaa asiantuntemusta. He tuovat uusia näkökulmia keskusteluun, Alahuhta kommentoi.

Baldaufin mukaan erityinen hyöty näkyy esimerkiksi jonkin toiminnon benchmarkkauksessa. Sama pätee toimien ambitiotason määrittelyyn, kun kehitetään vaikkapa laadunhallintaa ja laatujärjestelmiä.

– Esimerkki voi olla myös ovien avaaminen ja verkostoituminen uusille markkinoille pyrittäessä ja uusia asiakassuhteita avattaessa.

"Toivomme ideoita
hyvistä yrityksistä"

Kultainen Nuija -kilpailun sihteeristön puheenjohtaja Marjut Ontronen pyytää pk-kentältä ideoita hyvistä ehdokkaista.
– Meille voi tietysti ilmoittaa myös oman yrityksensä, hän muistuttaa.

Ajatus pienten ja keskisuurten yritysten hallitustyön palkitsemisesta on levinnyt koko Suomeen. Parasta hallitustyötä etsii laaja verkosto, johon kuuluvat Hallituspartnerit ry, sen alueelliset sisarjärjestöt ja muut hallitusammattilaisjärjestöt. Mukana ovat myös kauppakamarit ja Perheyritysten liitto.

Palkintoraatiin kuuluvat tänä vuonna Matti Alahuhdan ja Sari Baldaufin lisäksi liikenne- ja viestintäministeri, Oy Vallila Interior Ab:n hallituksen puheenjohtaja Anne Berner, M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo sekä Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi.

Palkinnot jaetaan toukokuussa. Hallituspartnerien kumppani palkitsemisessa on Kauppalehti.

Ideoita ehdokkaista voi lähettää maaliskuun puoliväliin asti osoitteeseen marjut.ontronen@gmail.com tai pasi.lehmus@valtori.fi.

Teksti Kustaa Hulkko