Kauppakamari haastaa yritykset testaamaan turvallisuustaitojaan

Tampereen kauppakamari haastaa yritykset kisaamaan turvallisuustaidoillaan ja tekemään hyvää nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi.

Tampereella järjestetään syyskuun 4.-6. päivinä jokaista kansalaista koskettava suurtapahtuma, joka esittelee laajasti yhteiskunnan turvallisuutta. Tapahtumakokonaisuus muodostuu Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pidettävistä Kokonaisturvallisuus-messuista sekä samalla viikolla Tampere-talossa järjestettävästä Kaartin Soittokunnan ja Laura Voutilaisen Pidä huolta -konsertista, korkeatasoisesta turvallisuusseminaarista sekä Tampereen keskustassa pidettävästä vesipelastusnäytöksestä, joka toteutetaan viranomaisten yhteistyönä.
Osana Kokonaisturvallisuus 2015 -suurtapahtumaa järjestetään myös Security Track -kilpailu arjen turvallisuustiedosta. Tampereen kauppakamari haastaa yrityksiä osallistumaan tähän valtakunnallisen tietotaito-ohjelman kilpailuun. Kisan tavoitteena on lisätä tietoutta sellaisista tiedoista ja taidoista, joilla voi vaikuttaa omaan ja läheisten turvallisuuteen niin kotona, koulussa, työpaikoilla kuin omalla asuinalueellaan. Niin arjessa kuin poikkeustilanteissa.
Kilpailussa kolmihenkiset joukkueet käyvät läpi testiradan, jossa on käytännön tehtäviä, tietotehtäviä ja fyysiseen kuntoon liittyviä tehtäviä.
Tampereen kauppakamari haastaa yritykset osallistumaan tähän toiminnalliseen kisailuun. Osallistumismaksu on 80 euroa, ja se käytetään lyhentämättömänä vähävaraisten nuorten harrastusmahdollisuuksia tukevaan toimintaan. Lisää tietoa aiheesta on luvassa kauppakamarin pian ilmestyvässä uutiskirjeessä.
Yrityssarjan lisäksi kilpailussa on omat sarjat koululaisille sekä perheille.

Puolustusvoimat näyttävästi esillä

Puolustusvoimat osallistuu messuille näyttävällä ja monipuolisella kokonaisuudella. Messuilla nähdään laajasti Puolustusvoimien kalustoa, toiminnan esittelyä sekä vaikuttavia taistelunäytöksiä.
Taistelunäytöksistä valmistettu ennakkotraileri julkaistiin keskiviikkona 3.6. Vauhdikkaan videon voit katsoa täältä.

www.kokonaisturvallisuus.fi

Puolustusvoimat-taistelunaytos-Mika-Kalliomaa

Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa esitteli Puolustusvoimien osuutta Kokonaisturvallisuus-suurtapahtumassa.