Julkiset hankinnat tukemaan elinkeinojen kehittymistä

Hankitaanko tavara tai palvelu vai elinvoimaa paikkakunnalle? Tampereen kauppakamari haluaa vaikuttamissuunnitelmassaan muistuttaa, että julkisia hankintoja voitaisiin käyttää myös elinkeinojen kehittymisen tukena.


Julkiset hankinnat, kilpailutus ja niiden sujuvuus nousevat tasaisesti puheenaiheiksi kauppakamarin eri valiokunnissa. Kilpailutusosaaminen, byrokratia, pienten yritysten mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin ja hinnalla kilpailuttaminen puhuttavat yrityksissä.

– Totta kai tehdään niin kuin laki sanoo, mutta sen raameissa olisi hyvä tarkastella myös sitä, minkälaisia elinkeinopoliittisia vaikutuksia päätöksillä on. Kun tehdään fiksusti, kaikki voittavat, uskoo Tampereen kauppakamarin edunvalvontajohtaja Peer Haataja.
Innovatiiviset esiin!

Vuoden 2016 vaikuttamissuunnitelmaan kirjattiin, että erityistä huomiota pitäisi kiinnittää uusien ja innovatiivisten ratkaisujen hyödyntämiseen julkisissa hankinnoissa.

– Yrityksiä kiinnostaa liikevaihdon lisäksi saada käyttöön innovaatioitaan ja pilotoida uusia ratkaisujaan. Tässä julkinen sektori voi olla auttamassa paikallisia yrityksiä tarjoamalla mahdollisuuksia ensiasiakkuuksiin ja testaamiseen. Innovatiiviset yritykset tarvitsevat pilotointipaikkoja, joista ponnistaa maailmalle. Kansainvälinen asiakas kysyy heti, onko yrityksellä referenssejä, sanoo uuden liiketoiminnan valiokunnan puheenjohtaja, hallitusammattilainen Risto Lehtimäki.

– Jos et ole kotinurkilla onnistunut saamaan asiaasi kaupaksi, miten se vaikuttaa uskottavuuteen? Aloittaville ja pienille yrityksille on myös resurssikysymys saada pilotoida asioita lähellä.

Lehtimäki muistuttaa, että hankintojen paikallisuus on myös työllisyyskysymys.

– Julkiset hankinnat on nähtävä elinkeinopoliittisena toimintana. Mikä on niiden työllistämisvaikutus sekä veronmaksu alueelle? Kun julkisissa hankinnoissa arvioidaan hintaa, pitäisi ottaa huomioon, paljonko rahaa palautuu omaan yhteisöön ja minkälaista vireyttä sillä luodaan. Elinkaarianalyysejä ja ympäristövaikutusten arviointeja tehdään, miksei tehtäisi hankinnoista paikallisen elinkeinoelämän verokertymävaikutusarvioitakin?

Lehtimäki toivoo, että näkökulmaa lavennettaisiin: hankinnassa on kyse enemmästä kuin yhdestä projektista, tuotteesta tai palvelusta ja niiden työllistämisvaikutuksista. Kyse voi olla myös tuotekehityksestä, jota alueella tehdään ja isommassakin kuvassa sen mahdollisuuksista varmistaa työllisyyttä seudulla tulevaisuudessakin.

Jalkautetaan juhlapuhe

Lehtimäki arvioi, että juhlapuheissa kyllä peräänkuulutetaan innovatiivisia ratkaisuja ja halutaan rakentaa omaa mainetta niiden suosijana.

– Mutta käytännön toteutus usein ontuu. On niin helppo mennä lain ja totuttujen tapojen taakse, katsoa asioita ”pilkulleen”. Tai laatia tarjouspyyntöön vaatimuksia ”10 vuoden kokemuksesta” ja ”maailmanluokan referensseistä” niin, että paikalliset pienet toimijat ja uudet ajatukset jäävät ulkopuolelle.

Hankintalakia on pidetty kankeana, mutta Lehtimäen mielestä kyse on loppujen lopuksi asenteista ja todellisesta halusta jalkauttaa juhlapuhe tekijäportaisiin.

– Jalkauttaminen vaatii työtä, ytimen ymmärtämistä. Mutta useinkaan ei viitsitä nähdä vaivaa. Riskinottoa kartetaan, riitauttamista pelätään. Ei löydy herkkyyttä heittäytyä.

Julkisilla hankinnoilla voi tehdä isoja linjapäätöksiä, esimerkiksi siitä, miten vihreä seutu on tai miten edistyksellinen se on tietyissä teknologioissa. Lehtimäki uskoo, että ennakkoluulottoman hankkijan maine olisi kaupungille vetovoimatekijä: seutu kiinnostaisi innovatiivisia yrityksiä, mikä puolestaan vaikuttaisi työllisyyteenkin.

Annetaan alusta piloteille

Lehtimäki kannustaa julkisia toimijoita pilottiasiakkuuskokeiluihin. Sellaisia on saatu aikaankin.
– Taannoin paikallinen yritys haki läpimurtoa teknologialleen, jolla voidaan tutkia vesijohtoveden bakteereja ja muita veteen kuulumattomia asioita. Tampereen vesilaitos suhtautui pilotointiehdotukseen myönteisesti. Se oli suuri kädenojennus. Pilotti- ja ensiasiakkuus on iso virstanpylväs aloittavalle yrittäjälle – ja tehokasta, ellei jopa parasta elinkeinotukea.

Tampere mainostaa olevansa älykaupunki ja älyliikenne on sen kärkiteemoja, ja Lehtimäki miettii, millaisia älyratkaisuja voitaisiin testata Rantaväylän tunnelissa. Pitäisikö Tampereesta tehdä maailman suurin liikennepuisto ja kokeilualusta?

– Tai Kansi ja Areena -hankkeessa: mitä uutta älykästä infrastruktuuria paikallinen startup- tai pk-yritys voisi tarjota tähän ympäristöön – jotain sellaista, jota ei osata välttämättä edes pyytää, kun ei tiedetä sellaista olevan olemassakaan. Pitäisi olla jokin rakenne, jonka avulla voisi tarjota uusia innovaatiota testattavaksi tai saada julkinen sektori ensiasiakkaaksi. Yrityksillä on toki oma vastuunsa ja tehtävänsä informoida, olla yhteydessä ja kertoa omista asioista.


Hankinnat risto lehtimaki 300


Tampereen kauppakamarin julkisia hankintoja koskeva edunvalvontateema on uuden liiketoiminnan valiokunnan vastuulla. – Julkisissa hankinnoissa paikallisten yritysten elinvoiman kehittäminen pitää olla agendalla korkealla, linjaa valiokunnan puheenjohtaja Risto Lehtimäki. Kuva Annikaisa Knuutila

Etusivun kuva: Onnistunut esimerkki julkisesta hankinnasta ja allianssimallista on Tampereen Rantaväylän tunneli: aikataulu ja budjetti pitävät, innovaatioita syntyy. Allianssissa osapuolet suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä; määrittävät tavoitteet sekä jakavat riskit ja hyödyt. Tunneliallianssissa ovat mukana Tampereen kaupunki, Liikennevirasto, Lemminkäinen, Saanio & Riekkola sekä A-insinöörit.Kuva Annikaisa Knuutila

Huutomerkki lilaIlmianna vuoden hankinta!

Tampereen kauppakamari palkitsee vuoden 2016 innovatiivisimman hankinnan ja sen luoneen hankintayksikön Pirkanmaalla. Ilmianna meille tiiviin kuvauksen ja hyvien perusteluiden kera hankinta, joka mielestäsi täyttää hyvin seuraavat kriteerit: hankintayksikön näkökulmasta tehokas, elinkeinopoliittisesti vaikuttava sekä asiakaslähtöinen. Voittajan valitsee vuoden lopuksi Tampereen kauppakamarin uuden liiketoiminnan valiokunta.

Ilmiannot ja lisätiedot: Harri Ojala, p. 040 7623 784, harri.ojala@tampereenkauppakamari.fi