HHJ – asiantunteva ja hyödyllinen

Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-koulutus menestyi hyvin Taloustutkimuksen tekemässä bränditutkimuksessa.
HHJ kuva tekstillä-netti

Spontaanisti tunnetuin kouluttaja oli kauppakamarit, mutta puolet vastaajista ei osannut nimetä yhtään kouluttajaa. HHJ:n tunsi spontaanisti neljä kymmenestä vastaajasta.

Imagollisesti HHJ oli kärjessä, kun arvioitiin hinta-laatusuhdetta, asiantuntevuutta ja hyödyllisyyttä.

HHJ-koulutuksen ainakin nimeltä tuntevat arvioivat HHJ:n muun muassa antavan monenlaisia näkökulmia, olevan hyvin suunniteltu ja käytännönläheinen kokonaisuus, joka antaa hyvät perustiedot ja konkreettisia neuvoja. Case-harjoittelu ja verkostoituminen saivat kiitosta. Osa vastaajista piti hintaa kalliina varsinkin pienille yrityksille, ja osa peräänkuulutti koulutukseen innovatiivisempaa otetta.

Tutkimukseen vastanneita pyydettiin myös arvioimaan hallitustyöskentelykoulutuksen tarpeellisuus. Mittarilla erittäin tarpeellinen (5) – ei lainkaan tarpeellinen (1) kaikkien vastanneiden keskiarvo oli 3,43. Tarpeellisimpina koulutusta pitivät isoimmat yritykset (liikevaihto yli 5,1 miljoonaa euroa, henkilöstömäärä 50 tai enemmän). Hallitustyökoulutusta saaneet pitivät koulutusta selvästi tarpeellisempana kuin ne, jotka eivät olleet koulutukseen osallistuneet.

– HHJ-koulutus arvostetaan korkealle, ja tehtävänämme on varmistaa sen laatu jatkossakin. Vastaajat pitävät hallituskoulutusta erittäin tarpeellisena, mutta silti puolet vastaajista ei spontaanisti osannut sanoa sitä tarjoavia tahoja. Meillä riittää vielä töitä tunnettuuden parantamiseksi, kommentoi HHJ-rehtori, Tampereen kauppakamarin johtaja Juha Koski.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus helmi-maaliskuun vaihteessa Tampereen kauppakamarin toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi yhteensä sata eri aloilla toimivien osakeyhtiöiden toimitusjohtajaa eri puolilla Suomea.