AirBaltic: kesäksi vuoro lisää, ehkä myös suurempi kone

AirBaltic avasi uuden lentoreitin Riikasta Tampereelle maaliskuun lopussa. Syyskuun loppuun mennessä matkustajia oli ollut yli 16 000 matkustajaa. – Määrä on ylittänyt odotuksemme. Kysyntä on pysynyt vahvana ja päätimme jatkaa yhteyttä myös talvikaudelle, kertoo AirBalticin myynnin ja markkinoinnin johtaja Jouni Oksanen.


– Kesän 2017 ja tulevan talven aikana lennämme viisi kertaa viikossa tällä reitillä, mutta korkean kysynnän vuoksi kesäksi 2018 lisäämme yhden viikkovuoron. On myös hyvin todennäköistä, että kesällä korvaamme Q400-koneen suuremmalla kalustolla.

Kun AirBaltic palasi Tampereelle, reittisuunnittelussa otettiin huomioon sujuvat yhteydet laajalti Eurooppaan, Venäjälle, CIS-maihin sekä Lähi-itään.

– Tähän mennessä Tampere–Riika-reitillä noin puolet on jatkomatkustajia. Matkakohteina suosituimmaksi ovat osoittautuneet Wien, Berliini, München, Milano ja Amsterdam.

Oksanen sanoo, että liikematkailu on merkittävää Tampereen-reitillä.

– Olemme huomanneet, että tälle on ollut kysyntää. Haluammekin jatkaa tiivistä yhteistyötä Tampereen liike-elämän kanssa ja pitää tulevaisuudessakin yllä hyviä yhteyksiä Tampereelta maailmalle. Kehitämme jatkuvasti yli 60 kohteen verkostoamme, tuomme uusia kohteita ja kasvatamme laivastomme uusilla koneilla. Kesälle 2018 olemme lisänneet jatkokohteiksi tamperelaisillekin Malagan, Lissabonin, Splitin, Bordeaux’n ja Gdanskin.

Etusvun kuva:AirBaltic on lentänyt Tampereelle 76-paikkaisilla Bombardier Q400 -koneilla – ja hyvin täsmällisesti: yli 99 lentoa sadasta on lähtenyt ja saapunut ilman viivästystä tai korkeintaan 15 minuutin viiveellä. Kuva AirBaltic


Tampere-Pirkkalaan iso kehitysinvestointi?

Finaviassa suunnitellaan sekä laajennuksia että peruskorjausta Tampere-Pirkkalan lentoasemalle kesälle 2018

Kaavailuissa ovat muun muassa lentoaseman asematason laajentaminen sekä kiitotien, rullaustien ja asematason päällystäminen uudelleen. Myös kenttävalaistukseen ja ympäristökuormituksen vähentämiseen suunnitellaan parannuksia.
Lentoliikennealueen peruskorjaaminen tehdään vaiheittain, ja kokonaan lentoasema olisi kiinni lentoliikenteeltä 17.7.–12.8.2018.

Päätös kehitysinvestoinnista tehdään talven aikana.