Valta vaihtui – suurin muutos on silti vielä edessä

Tampereen suurimmaksi valtuustoryhmäksi kuntavaaleissa nousi SDP. Se sai kuntavaalien äänistä 22,1 prosenttia. Vuoden 2012 kuntavaalien suurin ryhmä oli kokoomus, jonka ääniosuus putosi 3,2 prosenttiyksikköä ja on nyt 21,6 prosenttia.


Kisa kahden suurimman välillä oli loppuun asti äärimmäisen tiukka ja ratkesi SDP:n eduksi 99 äänen turvin. Kolmanneksi suurin on vihreät 20,0 prosentilla. Puolue kasvatti ääniosuuttaan viime vaaleista peräti 5,9 prosenttiyksikköä. Eniten ääniä puolestaan menetti perussuomalaiset, ryhmän ääniosuus puoliintui 6,1 prosenttiin.

Suurin ja arjessa näkyvin muutos on pormestarin paikan siirtyminen kokoomukselta demareille. Tätä kirjoittaessani valtuustoryhmien edustajat käyvät neuvotteluja muiden paikkojen jaosta. Palapelissä on monta muuttujaa, mutta sen tärkeimpänä ohjurina on vaalin absoluuttinen tulos. Miten tahansa paikat jaetaankin, lopputuloksen täytyy kestää valtuuston happotesti kesäkuun alussa.

Kuntien tehtäväkenttä muuttuu valtuustokaudella rajusti. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu sekä henkilöstö siirtyvät maakunnille 1.1.2019.

Kunnat hoitavat jatkossakin varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulutusta, liikunta- ja hyvinvointipalveluita, kulttuuria, ympäristöpalveluita sekä paikallisesti katuja ja kevyen liikenteen väyliä. Kunnat vastaavat kaavoituksesta, vapaa-ajan palveluista ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä paikallisen osallistumisen ja demokratian toteuttamisesta.

ulevaisuudessa nämä tehtävät saavat kunnissa nykyistä paljon enemmän huomiota, onhan niistä päättämässä sama määrä valtuutettuja kuin aikaisemminkin.

Kunta on yrityksille tärkeä toimija ja yritykset puolestaan elinvoimaisen kunnan voimavara. Kannattavat yritykset työllistävät, tuottavat palveluita sekä maksavat veroja kunnille. Kunnan menestyksen kannalta on ratkaisevaa, kuinka myönteinen toimintaympäristö yrityksillä on. Elinvoimainen kunta palvelee yrityksiä ja asukkaitaan joustavasti, on hallinnoltaan kevyt ja tehokas ja ostaa palvelut markkinoilta aina kun mahdollista.

Peer Haataja

edunvalvontajohtaja

Tampereen kauppakamari