Aktiivisuutta, uusia mahdollisuuksia ja kovaa työtä

Tampereen kauppakamari uudistuu, kehittyy ja haluaa edelleen olla suunnannäyttäjä kauppakamariryhmässä.

Jäsenyrityksistämme 90 prosenttia pitää oppilaitosyhteistyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Sen kehittämisessä otettiinkin aimo harppaus eteenpäin, kun Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ja Tampereen kauppakamarin yhdessä ideoima Kampuskamari aloitti alkusyksystä.
Kampuskamari yhdistää 23 kauppatieteiden opintojaksoa Tampereen kauppakamarin jäsenyritysten liiketoiminnan kehittämistarpeisiin. Mukaan lähteneellä 37 yrityksellä on mahdollisuus saada kauppatieteiden opiskelijoiden tuoreita näkökulmia ja osaamista kehittämiseensä.
Avaus on ollut vaikuttava. Lähteekö ensi vuonna mukaan yhä enemmän yrityksiä?? Mitä uusia mahdollisuuksia Tampere3-yhteistyö tarjoaa Kampuskamarin laajentamiseksi?

Myös lentoliikenteen kehittämisessä on siirrytty uuteen vaiheeseen.
Elinkeinoelämän tarpeita vastanneen pitkäjänteisen edunvalvontatyön ansiosta kaupunkiseudun kehitysyhtiö Tredeaan osoitettiin resursseja yhteistyön koordinointiin ja talousalueen markkinointiin lentoyhtiöille. Lentoliikenteen kehittämisprojektin johtajaksi nimitetty Marja Aalto onkin aloittanut työnsä vauhdilla. Lisäksi Tampereen seudun kuntien ja elinkeinoelämän toimijoiden kesken neuvotellaan uudesta budjettityökalusta, jolla kehittämistoimia saadaan vietyä sanoista tekoihin.

Syksyn aikana on saatu muitakin osoituksia edunvalvonnan tarpeesta. Sisäministeriön alaisuudessa toimivien viranomaistahojen kesken on vuoden mittaan suunniteltu Suomen rajanylityspaikkoja koskevaa asetusuudistusta, joka olisi läpi mennessään poistanut Tampere-Pirkkalan lentoasemalta kansainvälisen lentoaseman statuksen ja samalla lentokenttämme ilmailun globaalilta kartalta. Laajan rintaman yhteistyöhön perustuvan edunvalvonnan ansiosta asetusluonnos on kuitenkin nostettu uudestaan keskusteluun.

Tampereen kauppakamari sai hienon tunnustuksen, kun se valittiin vuoden 2015 kauppakamariksi. Keskuskauppakamarin mukaan pääsimme ainoana kaikkien yhteisten mittareiden mukaan tavoitetasoille. Jäsenmäärän kasvuprosentti oli suurin, ja kiitosta sai aktiivinen valiokuntatyömme. Lisäksi olemme osallistuneet kauppakamariryhmän yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen muun muassa vaalivaikuttamisessa ja valiokuntatyön kehittämisessä. Team Finlandia olemme vahvistaneet omalla Team Tampere -toiminnalla.

Olemme syksyn aikana myös kartoittaneet jäsenpalvelujemme nykytilannetta ja kehitystarpeita puhelinhaastatteluin ja nettikyselyin. Lämmin kiitos kaikille aktiivisille vastaajille ja kehittäjille! Haluamme edelleen olla kauppakamariryhmässä suunnannäyttäjä ja aktiivinen toimija. Ensi vuonna Tampereen kauppakamarin toimintaa virtaviivaistetaan: valtuuskunnasta luovutaan ja toiminta jaetaan kahteen kokonaisuuteen, jäsenpalveluihin ja edunvalvontaan. Nämäkin toimet osoittavat vahvan tahtomme uudistumiseen ja edelleen kehittymiseen.

Jari Alanen
Puheenjohtaja
Tampereen kauppakamari