Näsinkallion rampit rakennettava, Eteläpuistoa syytä miettiä vielä

Kun ratikka kerran päätettiin tehdä, sitä ei kannata jättää torsoksi.


Liikenneasiat, Eteläpuisto sekä Ruotulan golfkentän mahdollinen rakentaminen ovat puhuttaneet tamperelaisia paljon viime aikoina.

Liikenteestä ja katuverkosta riittäisi juttua vaikka kuinka paljon, mutta keskityn tässä lyhyesti muutamaan kohtaan. Tunnelia suunniteltaessa oli jo täysin selvää, että Näsinkallion kohdalle tarvitaan rampit. Silloinen kaupunginjohto jätti ne kuitenkin pois tieten tahtoen, jotta kustannukset saatiin alle 200 miljoonan euron. Tunneli oli siis torso jo syntyessään. Nyt, kun rampit joudutaan rakentamaan jälkikäteen, voi ylimääräinen ja turha kustannus olla jopa 10 miljoonaa euroa. Hölmöläisten hommaa.

Ramppien kanssa samaan aikaan suunnitellaan Kunkun parkkia, mikä sekin on tärkeä keskustan länsipuolen elämän kannalta. Luulenpa kuitenkin, että Hämpin parkin jatke kohti yliopistoa, Tampere-taloa ja uutta Areenaa rakennetaan ennen Kunkkua.

Hämeenkadusta ja varsinkin sen itäpäästä riittää myös parranpärinää. Itäpäätä vaadittiin henkilöautoliikenteelle, ja nyt, kun se on auki, sanotaan, että se oli turha toimenpide. Varsinkin, kun liikenne sillä sallitaan vain kesäkuulle. Minusta se ei ollut lainkaan turhaa.
Kesällä, kun se taas suljetaan, hiljenee liikenne lomien myötä huomattavasti. Lomien jälkeen aukeaa jälleen yhteys Tampellan Esplanadin kautta, mikä sujuvoittaa liikennettä huomattavasti. Ratinan kauppakeskuksen valmistuminen ensi vuonna tuo lisää helpotusta, mutta kyllä ratikkatyömaiden myötä täällä katutöitä riittää.

Olen useamman kerran ottanut kantaa siihen, miten keskustan länsipuolen liikennesuunnittelu on ollut surkeaa. Yksi vaihtoehto olisi avata Aleksis Kiven katu uudelleen liikenteelle Hallituskadun ja Kauppakadun välillä. Tämä ratkaisu poistaisi paljon turhaa kiertoa ja vähentäisi hiukkaspäästöjä. Ei tästäkään tietenkään kaikki pitäisi, mutta se olisi parempi kuin usein esitetty Viistokadun avaaminen.

Eteläpuiston kaava puhuttaa myös voimakkaasti tamperelaisia. Mielestäni sitä pitäisi katsoa vielä uudelleen. Suuri osa nykyisestä puistosta olisi varmaan säilytettävissä, jos rakennusmassa sijoitettaisiin alueelle vähän toisin. Tässä asiassa on syytä kuunnella kaupunkilaisia.

Ratikkapäätös muuttaa Tamperetta monella tavalla. Kun ratikka kerran päätettiin tehdä monien vastustuksesta huolimatta, niin ei sitä kannata jättää torsoksi. Ei muuta kuin jatkoraiteet Linnainmaalle ja Härmälään suunnittelun alle.

Raitiotien hyödyntäminen vaatii tiivistä rakentamista ja näin ollen osa Ruotulan golfkentästäkin varmaan joskus rakennetaan.

Maisansalo vaihtoehtona ei kuitenkaan tule kysymykseen. Se on aivan liian kaukana useimmille harrastajille. Paras vaihtoehto on nykyisen kentän jäljelle jäävän osan laajentaminen sen takamaille. Toisena vaihtoehtona olen joskus esittänyt Nurmi-Sorilaa. Keskustelua Maisansalo-vaihtoehdosta on turha jatkaa. Edellisen kerran, kun Maisaan suunniteltiin golfkenttää, oli kyse uudesta osakaspohjaisesta kentästä, ei Ruotulan korvaajasta. Maisansaloa tulisi kyllä muuten kehittää.

Kalervo Kummola

Kuva Suomen Jääkiekkoliitto