Työpaikkapappi tukee työelämän muutoksissa

Tampereen seurakuntayhtymän tekemän työpaikkatyön tavoitteena on auttaa työssä jaksamista ja edistää työhyvinvointia.

Mattila pastori rajattu

Seurakunnan tekemä työpaikkatyö on auttamista työssä kohdatuissa haasteissa. Yhtäältä työpaikkatyö keskittyy työntekijöiden tukemiseen muutostilanteissa, kuten esimerkiksi irtisanomisissa. Toisaalta työ saattaa pitää sisällään räätälöityä työnohjausta tai konsultaatiota. Näiden lisäksi seurakunnat ovat mukana yrittäjien tukipalvelussa.

-Meillä on asiakkaina yrittäjiä, jotka pohtivat yrittäjäksi lähtemistä ja henkisten resurssien riittävyyttä. Toisaalta yrittäminen saattaa olla kriisissä taloudellisesti tai voimme antaa henkistä tukea yrittäjyyden eri muutosvaiheissa, esimerkiksi yrityksen lopetuksen tullessa ajankohtaiseksi, Yhteiskunnallisen työn pastori Juha Mattila (kuvassa vasemmalla) kertoo.

Seurakunnan työpaikkaohjauksella ja työpaikkapappeudella on historiassa vankka pohja, sillä jo 1860-luvulta alkaen Finlaysonin tehtaassa työskenteli työpaikkasaarnaaja. Myös tänä päivänä jotkut seurakuntapapit tai diakonit tekevät muutaman tunnin viikossa työtään työpaikalla.

-Kun työpaikkapapit ovat läsnä työpaikalla on helpompi oppia tuntemaan ihmiset ja työpaikan prosessit. Organisaatiodynaamiset ilmiöt on mahdollista nähdä paremmin, kun tekee töitä yrityksessä. Uskonasioista puhutaan vain, jos asiakas tuo ne esiin. Mahdolliset ennakkoluulotkin häviävät, kun ihmiset tutustuvat seurakunnan työntekijöihin, Mattila sanoo.

Mattila on toiminut työpaikkatyössä 90-luvulta alkaen. Hänen mukaansa työ on erittäin palkitsevaa. Palveluita ei varsinaisesti mainosteta missään, jotta kaikkia halukkaita pystyttäisiin palvelemaan. Puskaradio kuitenkin toimii ja tieto palveluista on levinnyt.

-Monissa työpaikossa organisaation kehittämiseen varatut määrärahat ovat pieniä. Koska palveluista ei oteta maksua, seurakunnan työpaikkatyö mahdollistaa tuen saannin myös näillä työpaikoilla. Tarkoitus on aina tehdä sopimus palveluista työnantajan kanssa, mutta välillä palveluun ohjautuvat henkilöt, jotka eivät halua työnantajan tietävän asiasta, Mattila täsmentää.

Mattila toivoo, että palvelu tavoittaisi vielä paremmin työttömät työnhakijat. Hänen mukaansa työttömiä on välillä vaikea tavoittaa, sillä työttömien yhdistyksiä ei enää ole niin kuin aikaisemmin. Siksi seurakunta onkin lähtenyt tekemään yhteistyötä TreStartin kanssa, jossa toimii seurakunnan vetämä korkeakoulutettujen työnhakijoiden työnohjausryhmä. TreStart on palvelukonsepti, jossa työnhakijat kohtaavat pirkanmaalaiset yritykset tavoitteenaan luoda uusia työpaikkoja.

Mattila näkee, että tulevaisuudessa työpaikkatyö tulee kehittymään entisestään. Hän visioi, että työmuoto tulee muuttumaan menetelmällisempään ja projektiluontoisempaan konsultaatioon läsnäolon sijaan. Mattilan mukaan on hyvä, että tietoisuus esimerkiksi muutosten vaikutuksista työntekijöihin on lisääntynyt. Tietoa on ostettavissa ja sitä on monella työpaikalla myös hyödynnetty.

-Parempaan suuntaan on menty, sillä muutostilanteiden läpiviemisessä on ryhdytty kiinnittämään huomiota inhimillisyyteen. Ihmiset eivät ole koneita, vaan ihmisiä joilla on tunteet ja perheet. Aina tulisi muistaa ihmisarvoinen kohtelu. Esimerkiksi haastavissa muutos- ja irtisanomistilanteissa tulisi huolehtia, että työpaikasta ei jää haavoja joita työntekijä kantaa mukanaan toiseen työpaikkaan, Mattila summaa.