Neonelektro sytyttää määrätietoisesti uutta valoa

Kasvua, kansainvälistymistä ja uuden luomista. Siinä askelmerkit, jotka valomainosyritys Neonelektro Oy:ssä asetettiin vuonna 2009.

− Olemme tehneet määrätietoisesti työtä tavoitteidemme saavuttamiseksi, ja nyt nähdään, että työ tuottaa tulosta. Yrityksen liikevaihto on kasvanut tasaisesti vuosittain, viime vuosi oli liikevaihdoltaan yrityksen historian paras. Tilauskanta on nyt parempi kuin viime vuonna, jolloin se oli kaikkien aikojen paras, myhäilee toimitusjohtaja Heikki Kantola.
Itse asiassa voidaan peruuttaa muutamaa tilikautta kauemmaksikin, kun määrätietoisuudesta puhutaan:
Vuonna 2009 toisiinsa aikaisemmassa työpaikassaan Helkama Forsteella tutustuneet Heikki Kantola ja Pekka Makkonen etsiskelivät ostettavaksi yritystä, jota voisivat alkaa kasvattaa osaamisellaan ja visioillaan. Valomainosbisneksistä kummallakaan ei ollut kokemusta, tuotekehityksestä, teknisestä kehittämisestä, ostosta ja logistiikasta kyllä. Vuoden 2009 lopulla Jari Lundqvist myi enemmistön Neonelektrosta Kantolalle ja Makkoselle ja jäi itse vähemmistöosakkaaksi.
− Silloin päätimme, että meidän pitää kasvaa kotimaassa, kansainvälistyä ja kehittää uutta. Tässä kaikessa on onnistuttu. Se on vaatinut suunnitelmallisuutta ja uskoa siihen, että me tehdään tämä, Heikki Kantola sanoo.
Omistajakolmikosta kaikilla on yrityksessä selkeä rooli. Pekka Makkonen on tuotekehitys- ja kansainvälistymisekspertti, Jari Lundqvist valmistuksen ja valomainosmarkkinoiden hallitsija ja Heikki Kantolan vastuulla ovat talous, yleisjohto ja uusasiakashankinta.
− Olemme lähteneet markkinoille laatu edellä, komponenteista alkaen. Olemme investoineet tuotantolaitteisiin laman syvimmilläkin hetkillä, kehittäneet tuotantoa ja uskoneet siihen. Ja vaikka automatisointi vie joitakin työpaikkoja, työtä sen ansiosta saadaan myös lisää, ja pystymme olemaan kilpailukykyisiä jopa Baltian maiden kanssa. Kunnia-asiamme on, että pidämme minkä lupaamme, ja pyrimme yllättämään asiakkaan toimittamalla tilauksen jopa etuajassa.

Valoa Venäjällä… 

Neonelektrolla on vientiä Norjaan ja Ruotsiin, ja päänavauksia muillekin Euroopan markkinoille. Pietariin perustettiin oma tuotantolaitos Kangasalan laitoksen mallilla kesäkuussa 2012.
− Lähtöajatus oli, ettemme lähde viemään Venäjälle, vaan sinne perustetaan oma yritys. Totta kai se oli riski, mutta saimme lentävän lähdön, kun pääsimme Keskon valomainostoimittajaksi jo elokuussa 2012. Olemme menneet eteenpäin Keskon investointien mukana ja tehneet K-Raudan, K-Ruoka-kaupan ja Intersportin valomainokset, banderollit ja opasteet.  Vaikka Venäjä taantuu nyt, Keskolta ei ole vielä tullut investointien vähentämisen merkkejä. Ja on meillä Venäjälle muutakin kauppaa, olemme Pietarissa kymmenen suurimman valomainostoimijan joukossa. Pakotteetkaan eivät sinänsä ole toimintaamme vaikuttaneet.
Neonelektron toiminta Venäjällä on paikallisen johdon ja paikallisten henkilöstön käsissä, joskin Kangasalta Pietarissa käydään viikoittain.
− Onhan se omanlaisensa toimintakulttuuri, sopimuskulttuuria hyvin pitkälle. Byrokraattisuus tekee toiminnasta vähän tahmeaa. Venäläiset innostuvat helposti ja visioivat mielellään, mutta toteuttaminen vaatii pitkiä keskusteluja, asia rönsyilee matkalla. Se arvio pitää edelleen paikkansa, että kun suomalainen ja venäläinen kauppavaltuuskunta kättelevät, suomalainen tulkitsee, että kauppa on tehty, ja venäläinen ajattelee, että nyt sitä kauppaa aletaan hieroa.
Kulttuuri on myös autoritäärinen, käskyvaltasuhteet ovat tärkeitä.
− Tuotannon työntekijät eivät ole kovin oma-aloitteisia, he tarvitsevat aina päätöksen työnjohtajalta. Se on suuri ero Suomeen. Kyllä täällä työntekijät voivat tietyt asiat itse ratkaista. Jos virheitä tulee, täällä virhe käsitellään ja mennään eteenpäin. Venäjällä etsitään syyllinen, herkutellaan sillä, ja vasta sitten  päästään  eteenpäin.

…ja Horizon(t)issa

Neonelektro antaa kansainvälistymiselle ja kasvulle vauhtia investoimalla tuotekehitykseen. Uusia valoja sytyttelee vuonna 2013 perustettu startup-yritys Flexbright Oy, joka keskittyy laajapintaisiin, ohuisiin ja taipuisiin valaiseviin kalvoihin ja niiden sovelluksiin.
− Kyllä me keksimme täällä uutta lamppua, Kantola naurahtaa.
Kehitystyö on Kantolan mukaan nyt hektisessä vaiheessa. Yritykseen on juuri palkattu tuotekehityksen vetäjä. Yritys myös osallistuu tämän vuoden alussa alkaneeseen EU:n Horizon 2020 -ohjelman ryhmähankkeeseen, jossa kehitetään led-valaistuja mainoselementtejä perustuen painettavaan elektroniikkaan ja polymeeripohjaiseen optiikkaan. Neonelektro keskittyy hankkeessa erityisesti kuljetusvälineissä sovellettaviin innovatiivisiin valomainosratkaisuihin.
Hanketta koordinoi espanjalaisyritys, ja mukana on Neonelektron ja VTT:n lisäksi tutkimuslaitoksia ja yrityksiä Romaniasta, Bulgariasta, Hollannista, Unkarista ja Isosta-Britanniasta.
− Pekka Makkonen sai hankkeesta vinkin VTT:ltä, jonka kanssa muutenkin teemme yhteistyötä. Hän perehtyi mekanismiin, kontaktoi hankkeen vetäjiä, teki ison työn. Onhan EU-hanke pienelle yritykselle kova voimainkoetus, spesiaali ja byrokraattinen. Täytyy tarkasti tietää, mitä haetaan ja mihin tähdätään. Toisaalta tämä tuo meille 1,1 miljoonan euron tuotekehityspanoksen. Maksamme itse siitä kolmen vuoden aikana 200 000, EU:lta tulee loppu – eli erittäin merkittävä tuki. Ja kun pohjatyö saatiin tehdyksi, ei hankkeen etenemisessä ole ollut moitteen sijaa.

Neonelektro-on-toimitusjohtaja-Heikki-Kantolan

Neonelektro Oy

Nelio lilavalomainoksiin ja visuaaliseen ilmeeseen keskittynyt yritys
Nelio lilatuotantolaitokset Kangasalla ja Pietarissa
Nelio lilaliikevaihto 2,5 miljoonaa euroa (2014), henkilöstö 21; Venäjällä toimii OOO Neonelektro, sen liikevaihto noin miljoona euroa, henkilöstö 15
asiakkaita ovat pääasiassa kaupanalan toimijat, muun muassa R-Kioski, Suomen Lähikauppa, Hong Kong, Bridgestone ja Exxonmobil sekä Venäjällä Kesko, Lenta, Metrika ja Prisma.

Nelio lilahistoria: Vuonna 1967 neonvaloalan ammattimiehet Kaj Lundqvist, Markku Koskenniemi, Harri Koskinen ja Matti Partanen perustavat Tammerneon Oy:n Tampereelle. Tammerneon kasvaa nopeasti Suomen suurimmaksi valomainosalan yritykseksi. Vuonna 1973 Kaj Lundqvist ja Matti Partanen perustavat Neonelektro Oy:n.

Teksti ja kuva Annikaisa Knuutila Vinkkikuva Flexbright Oy


Neonelektro on toimitusjohtaja Heikki Kantolan mukaan vahvimmillaan irtokirjainmainoksissa, viime vuosina on yhä enemmän suuntauduttu myös sisämiljööelementteihin ja myymälöiden sisustamiseen.