Hyväntekeväisyyteen lasten hyväksi #haasta!

Sokos Hotel Tornissa järjestetään 26. lokakuuta Gaala lasten hyväksi. Hyväntekeväisyyden kohteena ovat elintärkeät laitehankinnat TAYS:n osasto 6:lle. Haastekampanja käynnistyy eli haasta ainakin yksi yritys tai yhteisö mukaan!
"Tapahtuman tuotto ohjataan Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta Tampereen yliopistosairaalan osasto 6:lle, jossa hoidetaan alle 16-vuotiaita veri- ja syöpäpotilaita", Gaalan suunnittelusta ja toteutuksesta yhteistyökumppaneineen vastaava Jenni Ahola kertoo Mallitoimisto Promodelista.

Hyväntekeväisyystyön avulla kerättävien varojen pääkohteena ovat aina olleet elintärkeät laitehankinnat, joiden ansiosta hoidon laatua ja tasoa on nostettu. Varoilla on nopeutettu sairaalalaitteiden hankintaa.


"Kahden lapsen äitinä toivon TAYS:n osasto kutosen hoidon ja laitteiden olevan parhaita mahdollisia. Uskon, että näin ajattelee varmaan jokainen vanhempi", yrittäjä Jenni Ahola kommentoi hyväntekeväisyystyötään. Hän järjestää hyväntekeväisyysnäytöksen TAYS:n lastenosaston toiminnan laadun takaamiseksi jo 15. kerran.

Tornissa järjestettävässä Gaalassa yhdistyvät hyväntekeväisyys, verkostoituminen ja vapaa-ajan vietto upeissa puitteissa.

"Gaala toteutetaan ammattimaisesti rentona ja viihdyttävänä iltatilaisuutena. Samalla kerätään varoja tulevaisuuden eli lastemme hyväksi. On etuoikeutettua saada auttaa", Jenni Ahola sanoo.

Tänä vuonna toistetaan viime vuonna uutena mukaan tullutta #haasta-teemaa, jonka tarkoituksena on houkuttaa mukaan hyväntekeväisyyteen ja haastaa joku muu mukaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

"Olisi hienoa saada taas Tampereen kauppakamarin avulla pirkanmaalaiset yritykset isomminkin innostumaan!"

Monta tapaa olla mukanaIMG 5309-1

Mukana voi olla ostamalla pöytäpaikkoja ja tulemalla yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien tai oman henkilöstön kanssa nauttimaan tilaisuudesta tai lahjoittamalla varoja. Käytännössä varat kertyvät kaikkien muotinäytökseen osallistuvien merkkiliikkeiden ja putiikkien osallistumismaksuista lyhentämättöminä, lisäksi ostetuista gaala-lipuista menee lähes puolet samaan hyväntekeväisyyspottiin ja varoja kertyy myös hiljaisesta huutokaupasta.

Jenni Ahola aloitti hyväntekeväisyystyön jo keväällä 2003 muotinäytöksellä Koskikeskuksessa. Varoja on kerätty kaikkiaan jo huikea 100 000 euron yhteissumma.

"Ensimmäiset kymmenen vuotta näytökset tehtiin yhteistyössä Cityconin kanssa Tampereen Koskikeskuksen keskusaukiolla, jolloin kauppakeskuksen vaateliikkeiden osallistumismaksut menivät hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna tapahtuma on viidennen kerran Gaala lasten hyväksi, ensimmäinen Gaala oli Ilveksessä 2014, toinen Näsilinnassa, kolmas Tammerissa viime vuonna."


Ilmoittautuminen ja lisätietoja: jenni.ahola@promodel.fi tai numeroon 040 737 5055. Vapaavalintaisen lahjoitussumman voi myös osoittaa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n tileille: Osuuspankki FI85 5730 0820 7462 75, OKOYFIHH TAI Nordea FI75 1723 3000 0108 41, NDEAFIHH Maksuun viestiksi ”Gaala lasten hyväksi”.