Palkkaatko sinä työntekijän näkemättä?

Et varmasti. En minäkään. Eikä kukaan muukaan, varsinkaan omalla rahalla tekijää hakeva.

 

Rentoon ja mutkattomaan fiilikseen pyrkii myös Rekrytori, Pirkanmaan suurin rekrytointi- ja koulutustapahtuma, jonka tuottamisessa Tampereen kauppakamari on ollut mukana vuodesta 2008 lähtien.

Rekrytointitapahtumien tavoitteina ovat kättely, kohtaaminen ja kutsu työhaastatteluun. Kohtaamispaikka auttaa työtä etsiviä ja tarjoavia löytämään toisensa. Samalla syntyy luonteva foorumi yhteiskunnalliselle keskustelulle, elämänhallinnalle, itsensä kehittämiselle ja hyvien harrastusten esittelylle. Kuten suojelija, pormestari Anna-Kaisa Ikonen asian muotoilee: ”Nuori, mene mukaan yhdistyksen toimintaan. Harrastuksesta voi löytyä työ”.

Aina parempi, jos ilmapiiristä pystytään luomaan rento ja mutkaton – laatusanat, joilla me tamperelaiset mielellämme kuvaamme kotikaupunkia ja koko Pirkanmaata vieraille.

Tamperetta ja Pirkanmaata on aina rakennettu muualta tulleiden voimalla. Vetovoiman rakentamisessa mielikuvilla on vissi sijansa.

– Hyvällä meiningillä mentiin koko päivä.
– Hyviä hakijoita, helppo tulla.
– Paljon, reippaita ja monenikäisiä työnhakijoita.
– Popup-kahvila hyvä idea.
– Komeat järjestyksenvalvojat.

Nämä ovat työnantajien, yhteisöjen ja oppilaitosten esittelijöiden autenttisia palautteita viime helmikuun Rekrytorilta, paikkana Tampereen messukeskuksen E-halli. Palautteina toki parhaasta päästä, kun tuottaja itse pääsee valitsemaan. Kehittämisen kannalta arvokkaimpia ovat kuitenkin kriittiset kommentit.

– Toivomme lisää oman toimialamme vantteria hakijoita. Ohjelmalavalla on liian kova meteli. Wlan pätkii.

Ruusujen ohella on tullut myös onkeen otettavia kehittämisideoita.

Videotyönhaku otettiin tapahtumaan mukaan vuonna 2012. CV-videobaari kuuluu kattaukseen siinä missä messuseinäkkeet ja sähkökin. Perisuomalaisen ujoon tapaan kaikki eivät uskaltaudu tekemään minuutin esittelyvideota, vaikka videolla pystyy todistamaan kielitaitonsa tai osaamisensa. Tai sen tärkeän pilkkeen silmäkulmassa, jota moni työnantaja arvostaa enemmän kuin lähtötason osaamista. Video auttaa erityisesti asiakaspalvelun, kaupan ja markkinoinnin alojen yrityksiä, mutta kukapa hoitoalan työnantaja ei hyötyisi myös siitä, että työnhakija osaa reippaasti esitellä itsensä?

Mitä on Rekrytorin tiimin sinisissä haaveissa? Mitkä ovat rekrytoinnin tulevat trendit?
Työmarkkinoilla on jo nyt tapahtunut keikahdus. Parhaat top gun -osaajat kilpailuttavat jo yrityksiä. Paikka kelpaa, jos yrityksen arvot ja johtaminen sopivat hakijan pirtaan. Nuoretkin tuntevat toimialojen suurimmat yritykset. Pienemmät yritykset pystyvät leipomaan kilpailutekijäksi kelpo valttikortin miettimällä firman arvot ajan tasalle.

Mikko Honkala

Kirjoittaja on Rekrytorin tuottaja, joka on itse palkannut yli 200 ihmistä esimiestehtävissä ja yrittäjänä.


Rekrytori.flashmob.netti


Seuraavan kerran työ ja tekijät kohtaavat Tullintorilla 30. syyskuuta ja Tampereen messukeskuksessa ensi helmikuussa. Danny´s Bollywoodin tanssijoiden flashmob-show’n nimi oli Tanssi tulevan pomosi kanssa.

Kuva Rekrytori