Paikallista yksilöllisyyttä ja vastuunottoa

Pirkanmaata pitää jatkossakin kehittää. Se, mitä kulloinkin konkreettisesti on kannattavinta tehdä, tiedetään parhaiten täällä paikallisesti.


Samalla tavoin kuin Pirkanmaan kehittämisessä, paras tieto työelämänkin toimintaedellytyksistä ja toimivimmista ratkaisuista on yleensä paikallisella tasolla. Joustavimmin ongelmat ratkaistaan työkoneiden ja kahvikuppien ääressä työpaikoilla. Tilanteet vaihtelevat yksittäistapauksissa, ja paikallisesti voidaan joustaa juuri kyseisen työpaikan – niin työnantajan kuin työntekijöidenkin – eduksi.

Hyvä sopiminen on aitoa sopimista eikä sanelua: ei työnantajan, mutta ei myöskään ammattiliiton puolelta.

Lisää työtä?

Työpaikkoja pitäisi Pirkanmaallakin olla nykyistä enemmän. Yritykset eivät kuitenkaan yleensä tarjoa työtä, jos sitä ei koeta kannattavaksi. Siksi myös työn hinnan olisi oltava kohtuullinen.

Työntekijät voivat toki sitten vielä ratkaista, tekevätkö he tarjotun työn vai eivät. Soisin yhteiskuntamme toimivan niin, että työskentely olisi aina passiivisuutta houkuttelevampi vaihtoehto.

Yhteiset yleisperiaatteet

Vaikka kannatan paikallisia ratkaisuja, tietyt yhteiset yleisperiaatteet on silti järkevää säilyttää.

Näihin kuuluvat työnantajan ja työntekijän yleiset lakiin perustuvat velvoitteet, joista tässä muutama esimerkki.

Työnantajan velvollisuutena on paitsi maksaa palkkaa, myös muun muassa pyrkiä edistämään työntekijän mahdollisuuksia kehittyä kykyjensä mukaan työurallaan etenemiseksi. Työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti, jollei tästä vaatimuksesta poikkeaminen ole eri työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

Työntekijöiden taas on paitsi tehtävä sovittua tai työnantajan työnjohto-oikeutensa puitteissa määräämää työtä, myös muuten toimittava lojaalisti työnantajaa kohtaan.

Kädet saveen!

Työoikeudellista lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä sekä erilaisia ja -tasoisia sopimuksia on Suomessa runsaasti. Niin on varmasti jatkossakin.

Tästä huolimatta olisi tärkeää muistaa, että maamme ei menesty sääntelemällä, vaan käytännön työnteolla. Luottamuksellinen ilmapiiri on avainasemassa, kun haetaan sekä rauhaa että innostusta tavoitteiden saavuttamiseen.

Katariina Sorvanto
toimitusjohtaja
KataKoski Oy

Kirjoittaja on lakimies, jonka mielestä työelämässä tarvitaan juridiikan lisäksi sekä esimies- että alaistaitoja. Hän muutti Pirkanmaalle viime kesänä ja on ilahtunut alueen elinvoimaisuudesta.

www.katakoski.fi