Osaava hallitus – menestyvä yritys, osa ll

Huoli arvostelusta ja hallitustyön kalleudesta hidastaa yhä pk-yritysten hallitustyöskentelyä. Tämä huoli voi olla kehityksen este.

Tampere edelläkävijänä hallitustyön kouluttamisessa

Pk-sektorin hallitustyön kehittäminen sai merkittävän piristysruiskeen 2003, kun Tampereelle perustettiin Hallituspartnerit ry. Siitä sai alkunsa kehitys, joka on johtanut mm. siihen, että kaksi vuotta myöhemmin yhdessä Tampereen kauppakamarin kanssa kehitettiin Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ)-koulutuskokonaisuus. Tätä koulutusta toteutetaan koko maassa paikallisten kauppakamarien ja Hallituspartneriyhdistysten toimesta ja kurssin suorittaneita on tällä hetkellä jo yli 7500. Kokonaisuus muodostuu johdanto-, HHJ-, HHJ-puheenjohtajakursseista, alumniseminaareista – ja alueellisista alumnitapaamisista, HHJ-tutkinnosta sekä uutuutena strategia- ja myyntikursseista. Tulossa on myös talouteen ja vuorovaikuttamiseen liittyvät erilliskurssit.

Tampereella Hallituspartnerit ry:n jäseninä on 74 kokenutta hallitustyön ja johtamisen ammattilaista. Muutama vuosi Tampereen yhdistyksen perustamisen jälkeen perustettiin yhdistyksiä myös muualle Suomea ja tällä hetkellä Hallituspartneriyhdistyksiä on 10 kattaen maantieteellisesti koko Suomen. Jäseniä yhdistyksissä on yhteensä runsas 700 ja yhdistyksen jäsenillä on yli 2000 hallitusjäsenyyttä. Toiminnan tarkoituksena on edistää hyvää, ammattitaitoista ja eettisesti korkeatasoista hallitustyötä pk-yrityksissä sekä kehittää jäsentensä ammattitaitoa yritysten hallitusten jäseninä. Asiakaslupauksemme on ” Osaava hallitus – menestyvä yritys”.

Tampereen Hallituspartnerit ovat solmineet myös yhteistyösopimuksen Ruotsin vastaavan yhdistyksen, StyrelseAkademienin kanssa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Tampereen yhdistyksen jäsenet voivat liittyä StyrelseAkademien jäseneksi ja saamme vapaasti käyttöömme kaikki heidän materiaalinsa ja voimme osallistua heidän tilaisuuksiinsa. Tamperelaiset partnerit olivat myös kummina muutama vuosi sitten perustetulle nuorten hallitusosaajien yhdistykselle Future Board ry:lle.

Hallitustyön koulutuksen lisäksi Hallituspartnerit ry välittää hallitusjäseniä. Yhdistyksellä on käytettävissä toisaalta oma 74 jäsenen verkosto, toisaalta koko verkoston 700 jäsentä ja lisäksi vielä kaikki HHJ-koulutuksen läpikäyneet 7500 kurssin suorittanutta.

Merkittävä toimintamuotomme on myös hyvästä hallitustyöstä palkitseminen Kultaisella Nuijalla. Olemme jakaneet palkinnon Kauppalehden Kasvajat -kiertueen yhteydessä seitsemän kertaa. Vuonna 2017 palkinnon sai tamperelainen Happy or Not Oy. Aiempina vuosina Kultaisella nuijalla on puolestaan palkittu SE Mäkinen Logistics Oy Vantaalta, Lappset Group Oy Rovaniemeltä, Robit Rocktools Oy Lempäälästä sekä Serres Oy Kauhajoelta, Pohjola Rakennus Oy Tampereelta ja Gofore Oy Tampereelta.

Kultainen nuija -palkintoraatiin kuuluvat Matti Alahuhta, Anne Berner, Sari Baldauf, Arno Ahosniemi ja vuodesta 2017 lähtien Miika Mäkitalo.

Hallituspartnereilla on myös tiivis yhteistyö yliopistojen ja ammattikorkeakoulun kanssa niin opetuksen kuin tutkimuksen osalta.

Kirjoittaja Martti Silvennoinen on Hallituspartnerit ry:n hallituksen puheenjohtaja. Blogin ensimmäinen osa avautuu tästä.

Lisätietoja Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutuskokonaisuudesta tästä.