Tampereen kauppakamarilehti

VIIKON TAPAHTUMAT

Uuteen kotiin on pitkä matka

Julkaistu 20.04.2015
Liikkeelle! – Uuteen kotiin -näyttely Vapriikin Postimuseossa kertoo 24. huhtikuuta alkaen karjalaisten evakoiden ja humanitaarisista syistä Suomeen muuttaneiden pakolaisten elämästä.

 

Sopeutuminen uuteen kulttuuriin ja tapoihin oli monelle evakolle henkilökohtainen tragedia ja yhä järisyttävä kokemus. Nykyajan pakolaiset kokevat samanlaisia muutoksia ja tunteita Suomeen saapuessaan. Vaikka fyysinen koti on rakennettu uudelleen, juuret ovat yhä vanhoilla kotiseuduilla, myös jälkipolvien mielissä. Identiteetin rakentuminen jatkuu sukupolvesta toiseen.
Koti Karjalassa jouduttiin jättämään kahteen kertaan, ensin talvisodan aikana ja sitten sodan päätyttyä. Uuteen kotiin sopeutumista helpottivat muun muassa muiden karjalaisten sijoittuminen samalle paikkakunnalle, yhteisöllisyys, iloinen mieli, optimismi, kulttuurielämä ja talkootyöt.
Chilestä, Irakista ja Somaliasta muuttaneiden pakolaisten tarinat ovat karua kertomaa. Pelko ja epävarmuus täyttivät kotimaassa mielen. Pakomatka oli monelle vaarallinen. Myös pakolaisten sopeutumista uuteen kotiin helpottavat yhteisöllisyys, sosiaalinen mieli ja erilaiset harrastukset.
Näyttely esittelee historiallista kuvamateriaalia Karjalan evakoista. Lisäksi Postimuseo avaa verkossa luovutetun alueen postitoimipaikkoja kuvaavan aineiston. Näyttely on toteutettu yhdessä Mediamuseo Rupriikin kanssa.

www.tampere.fi/vapriikki


Etusivun kuva: haitermaalainen evakko odottelee lastausvuoroaan 18.6.1944. Kuvaaja Kauko Kivi. SA-kuva.