WordDive sukelsi uuteen aaltoon

– Haluamme kasvaa ja kansainvälistyä, ja siihen tarvitaan pääomaa. Enkelisijoittajia meillä oli jo aikaisemmin, ja aloimme miettiä vaihtoehtoja: VC-rahoitusta, pääomalainaa tai joukkorahoitusta, kertoo toimitusjohtaja Timo-Pekka Leinonen.


– Joukkorahoituksen puolesta puhui se, että jos saisimme 200–300 uutta omistajaa, tunnettuutemme laajenisi heidän ansiostaan. Kampanja menikin yli odotusten, saimme noin 600 uutta omistajaa.

WordDive sai myös rahaa yli odotusten. Minimi oli 250 000 euroa, ja ellei sitä olisi saatu, osakeanti ei olisi toteutunut lainkaan.

– Vaikka tietynlaista tuntumaa oli hankittu, varmasti ei voinut tietää miten käy. Jo rahoituksen hiljaisessa vaiheessa tuli 500 000 euroa täyteen, julkaisun jälkeen vajaassa viikossa kertyi 800 000 euroa. Tavoitetta nostettiin 1,2 miljoonaan, sen yli päästiin yhdeksässä päivässä. Nopeus yllätti, sillä ajattelimme, että kuukausi menee.

Leinonen arvioi, että joukkorahoitus onnistui, koska yrityksellä on iso kansainvälinen kasvupotentiaali ja jo näyttöä kasvusta, ei vain suunnitelmia siitä. Liikevaihdon 587 prosentin nousu kolmen viime vuoden aikana vakuutti.

– Olimme myös määritelleet yrityksen arvon maltillisesti, se oli 5 x liikevaihto, viisi miljoonaa euroa. Enkelisijoittajille 1,5 vuotta sitten määrittelimme arvoksi 4,6 x liikevaihto. Vaikka yritys on sen jälkeen kehittynyt paljon, emme kuitenkaan juurikaan nostaneet arvonmääritystä.

Omien verkostojen merkitys

WordDivella on 250 00 käyttäjää, joten aika moni tuntee sen.

– On varmasti helpompi sijoittaa, jos tuote, yritys tai yrityksen avainhenkilöt ovat tuttuja. Tuotteemme on helppo testata verkossa, silloin tietää, mitä ostaa. Ihmisillä on myös selvästi innostusta lähteä mukaan digitaalisuuteen, Leinonen arvioi.

WordDiveen sijoitetut summat vaihtelivat 500 eurosta 50 000 euroon. Suurin osa sijoittajista on suomalaisia, monet WordDiven käyttäjiä ja noin sata on tuttuja omista verkostoista.

– Omien verkostojen tärkeys yllätti. Elleivät ne, jotka tuntevat sinut, lähde mukaan ja tukemaan ideaasi, miksi joku muu innostuisi? Sekin yllätti, että vaikka itse joukkorahoitus sujui ripeästi, rahojen saanti yrityksen käyttöön vei kuitenkin kolmisen viikkoa kaikkine dokumentoineen ja taustojen tarkistuksineen. Toisaalta, rahat olivat aloituksesta tilillä alle kolmessa kuukaudessa... onhan se nopeaa!

Aikaisemmin WordDivellä oli 17 omistajaa, nyt heitä on 612. Leinonen tietää, että muutos vaikuttaa yrityksen toimintaan monella tapaa.

– Tuntuu myös, että omistajat ovat kiinnostuneita osallistumaan, testaamaan tuotteitamme ja jakamaan osaamistaan. Ilahduttavasti uudessa omistajakunnassa on talousammattilaisia, tekniikan asiantuntijoita, hallitusammattilaisia... Päätarkoitus ei kuitenkaan ole saada ilmaisia vinkkejä.

Markkinointiin ja maailmalle

WordDive on mobiilisti ja netissä toimiva tekoälyyn pohjautuva sovellus kielten oppimiseen. Tuotetta kehittää Tampereella 14 hengen tiimi, joka tekee yhteistyötä 20 osa-aikaisen kielten ammattilaisen verkoston kanssa.
Sanasukelluksen pääkieli on englanti, ja erikoisuutena ovat ABI-kurssit. Niitä eivät muut digitaalisesti tuota. Tähtäin on nyt suuremmille markkinoille, erityisesti Saksaan.

– Suomen ja Saksan ylioppilaskokeet ovat samantyyppisiä, ja kun Suomessa on 30 000 abia, Saksassa heitä on 500 000. Suomessa vuonna 2016 joka neljäs abi käytti WordDivea. Jos Saksassa päästään samaan, nopea kasvu on mahdollista. Koemarkkinointi viime keväänä tuotti 70 000 euroa myyntiä ja tyytyväisiä asiakkaita.

Leinonen miettii myös Kiinaa: abeja on 9,4 miljoonaa.

– Toki siellä on kova ja kilpailtu markkina, mutta uskomme, että jos keskittyy suurimpiin ja kilpailluimpiin markkinoihin ja menestyy niillä, menestyy kyllä muuallakin.

Edelläkävijälle on markkinaa myös muuten: vieraiden kielten oppimiseen käytettiin vuonna 2015 noin 50 miljardia euroa, ja vaikka toimiala digitalisoituu nopeasti, toistaiseksi digitaalinen osuus markkinasta on vasta neljä miljardia euroa.


WordDive Timo-Leinonen netti


WordDive on perustettu vuonna 2009. – Nyt olemme päässeet ensimmäistä kertaa siihen, että on tuote, tyytyväisiä
asiakkaita, liikevaihtoa, hyvä tiimi ja vähän rahaa kassassa. Tähän asti on edetty pienin askelin ja yritetty saada
myyntiä nopeasti, nyt on mahdollisuus miettiä pidemmälle, mitä halutaan tehdä ja kehittää, sanoo toimitusjohtaja
Timo-Pekka Leinonen.

 Teksti ja kuvat Annikaisa Knuutila