SAS nostaa kapasiteettiaan Tampere−Tukholma-lennoilla

SAS kasvattaa jo loppuvuonna ja erityisesti ensi vuoden alusta kapasiteettiaan lennoilla Tampereen ja Tukholman välillä. Käyttöön otetaan uusi, SAS:n väreissä operoiva ATR 72-600. Uusi kone kasvattaa kapasiteettia viikoittain 22 prosenttia, 80 paikkaa päivässä.

 

Uusia lentoyhteyksiä avainasiakaspäällikkö Tuomas Kankaala ei nykyisten, arkipäivien neljän vuoron ja sunnuntain yhden vuoron lisäksi suoranaisesti lupaa. Sen hän lupaa, että SAS pysyy Tampere-Pirkkalassa tulevaisuudessakin ja haluaa yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa vahvistaa lentoyhteyksiä.

− Uskomme Tampereen talousalueen kasvuun. Olemme läsnä ja kuuntelemme paikallisia tarpeita. Tampere− Kööpenhamina-yhteys tietysti kiinnostaa Tampereella, mutta sellaista ei SAS:n suunnitelmissa ihan lähiaikoina ole. Mutta SAS on trimmannut ja uudistanut organisaatiotaan, seuraamme markkinatilannetta tarkasti ja olemme aikaisempaa ketterämpiä vastaamaan muuttuviin tilanteisiin.

Tuomas Kankaala sanoo, että SAS:n fokuksena on Tampere− Tukholma-reitin kehittäminen, mikä tulevaisuudessa voi tarkoittaa nykyistä isompia koneita, jopa suihkukoneita, jos Suomen markkinat kasvavat. Yhteistyötä ja yhteismarkkinointia tehdään myös tapahtumajärjestäjien kanssa tapahtumakohtaisten lentojen tai ainakin olemassa olevilla yhteyksillä kapasiteetin lisäämiseksi.

Esimerkiksi ensi vuonna Tampereen Ratinassa kisattava Suomi− Ruotsi- yleisurheilumaaottelu on jo yksi neuvottelukohde.

− Luonnollisesti haluamme kehittää myös Tampereelta lentävien jatkoyhteyksiä Tukholmasta. Meillä on uusia kohteita Amerikkaan, ja 14. maaliskuuta avataan Tukholma− Los Angeles, joka on Tampereelta lähteville nopein yhteys Los Angelesiin.

Teksti Annikaisa Knuutila

Lento-ATR-72-600-SAS


SAS lentää Tampere−Tukholma-reittiä jatkossa ATR 72-600-koneilla. Kuva SAS