MM-rallisarja koeponnistaa High Peakin maailmanvalloitusta

Tamperelainen High Peak Finland Oy on tehnyt arviolta 10 miljoonan euron arvoisen sopimuksen rallin MM-sarjan fanituotteiden lisenssistä. Yritys vastaa viisivuotisella sopimuksella WRC-tuotteiden suunnittelusta, tuottamisesta sekä myynnistä MM-rallin kaikissa osakilpailussa ja verkkokaupassa.

Harppaus kansainväliseen urheilubisnekseen onnistui yrityksen vahvan B-to-B-osaamisen ansiosta.

– Moni merchandise-toimija on hyvä tekemään tuotteet ja avaamaan myymälän, mutta me hallitsemme sen lisäksi kumppanimyynnin, joka tuo tähän ihan uuden pihvin, High Peakin hallituksen puheenjohtaja Jukka Lylykorpi sanoo.

Tuotemalliston suunnittelu sekä konttimyymälän ja verkkokaupan rakentaminen oli yritykselle iso investointi, mutta sillä tavoitellaan rallin MM-sarjan tuotemyynnin lisäksi muutakin.

– Saimme Tekesiltä tukea monistettavan konseptin suunnitteluun. Tämä rallisarja on sen ensimmäinen koeponnistus ja jatkossa voi seurata jotain isompaakin.

High-Peak-Jukka Lylykorpi2

High Peakin suunnitteleman WRC-malliston suosikkeja ovat päähineet ja t-paidat, mutta
tarjontaa löytyy vauvanvaatteista alkaen, Jukka Lylykorpi esittelee. Kuva Jenni Satola

Ammattimaisella otteella

Tapahtumatuotteisiin, brändituotteiden maahantuontiin ja liikelahjoihin erikoistunut High Peak vastaa muun muassa Neste Rallin ja Salpausselän kisojen fanituotemyynnistä. Ammattimainen ote vakuutti Jyväskylässä MM-sarjan promoottorin. Se etsi uutta kumppania, joka kehittäisi merchandise-toimintaa entistä paremmin WRC-bärndiä vastaavaksi, ja pyysi High Peakia jättämään tarjouksen.

Edellinen yrittäjä oli pyörittänyt kauppaa asuntoautossaan. High Peakin omistajat Sami Eljaala, Jukka Lylykorpi ja Teijo Virtanen tekivät rohkean ehdotuksen, joka vie MM-sarjan tuotemyynnin ihan uudelle tasolle.

– Olemme kaikki sen tyyppisiä ihmisiä, että tartumme pelottomasti uusiin mahdollisuuksiin ja ratkomme ongelmat sitten matkan varrella, Lylykorpi luonnehtii.

Pirkanmaalaista yhteistyötä

Valkeakoskella toimiva Metritiski Oy toteutti High Peakille modernin konttimyymälän, joka kiertää rallin MM-sarjan mukana Euroopassa. Tamperelainen Woolman Oy puolestaan oli mukana rakentamassa WRC:n uutta verkkokauppaa, jolta odotetaan paljon.

– Verkkokauppa on tapahtumatuotteille iso mahdollisuus, kunhan sinne tuodaan nykyaikaiset työkalut sekä näyttävä ja toimiva ympäristö. Ja totta kai tarvitaan myös tyylikäs, kohderyhmään uppoava mallisto. Uudistimme sen täysin ja kasvatamme tuotevalikoimaa edelleen. Tässä on hyvä tilaisuus pirkanmaalaisillekin yrityksille tarjota tuotteitaan, Lylykorpi vinkkaa.

Lisää uutta liiketoimintaa...

Tämän vuoden alussa alkanut WRC-sopimus on ehtinyt jo poikia uutta liiketoimintaa.
High Peak vastaa MM-rallin kisapaikoilla ja netissä nyt myös Toyota Gazoo Racing -malliston myynnistä. Muutama muukin autovalmistaja, kuljettaja sekä yksittäinen rallin järjestäjä neuvottelevat yhteistyöstä.

– Hyvännäköiset tuotteet ja ammattimaisesti organisoitu myynti tuovat meille uusia kumppaneita, Jukka Lylykorpi toteaa.

High-Peak Neuville-sisa6

Hyundai-kuski Thierry Neuville (vas.) sekä Andreas Mikkelsenin kartturi Anders Jaeger signeeraavat nimikirjoituksillaan
virallisia WRC-fanituotteita. Kuva High Peak

... tähtien voimin

Riskejäkin on. Yrittäjät eivät voi vaikuttaa siihen, miten mielenkiintoinen MM-sarja kulloinkin on tai miten sitä kehitetään.

– Urheilubisneksen huono puoli on sen herkkyys. Siinä ollaan muiden menestyksen varassa ja starakulttuuriin liittyy paljon tunteita.

Esimerkiksi Viroon menee nyt paljon tuotteita, sillä Ott Tänak on kovassa kurssissa. Mutta jos jonkin maan kuski ei menesty tai sieltä ei ole kuskia lainkaan, niin kauppa ei käy vaikka tekisimme mitä.

Liikelahjat kivijalkana

WRC-sopimus on High Peakille merkittävä avaus, mutta Lylykorpi muistuttaa, että suurin osa tämän vuoden noin 10 miljoonan euron liikevaihdosta tulee edelleen mainos- ja liikelahjapuolen B-to-B-kaupasta.

– Se on yrityksen vahva kivijalka, joka työllistää valtaosan 27 työntekijästämme. Myymme sitten yhden yksittäisen tuotteen tai rakennamme kokonaisen henkilöstöetukaupan, niin tärkein tavoitteemme on aina ratkaista, mitä asiakas haluaa tuotteilla saavuttaa.

High-Peak-Monte-Carlo

Valmiina MM-starttiin Casino de Monte-Carlon edessä. Kuva High Peak