Kasvu on kaistoista kiinni

Oriveden kasvua jumittaa Valtatie 9:n tukkoisuus Tampere−Orivesi-välillä. − Kunnan palvelurakenne ja elinkeinopaketti ovat hyvässä kunnossa, mutta niistä ei saada hyötyä täysillä irti, sanoo yritysneuvoja Pirjo Ellä.

 

Ellä uskoo, että kun tieosuudelle saadaan lisää kaistoja, kunnan asukasluku lähtee ihan huomattavaan nousuun.
Orivesi−Tampere-osuus on suunniteltu muutettavaksi kokonaan nelikaistaiseksi, mutta valtion tiukassa taloudessa tällä hetkellä elää suunnitelma kahdesta uudesta ohituskaistaparista. Jo ne sujuvoittaisivat liikennettä, ja aikanaan ne voitaisiin yhdistää osaksi nelikaistaista väylää.

Rahoituspäätöksiä hankkeeseen ei toistaiseksi ole. Töiden saamiseksi alkuun Orivedellä on pantu toivo nyt lisärahoitukseen, jota valtio kohdentaa vuosina 2016−2018 liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen.
Liikenneyhteyksiin liittyy toinenkin huolenaihe. Orivedellä ei ymmärretä valtion suunnitelmaa Tampere−Keuruu-välin kiskobussiliikenteen lopettamiseksi. Tampere−Orivesi-välillä liikennöivät kiskobussit ovat usein niin täynnä, etteivät kaikki mahdu istumaan.

Nopea raideyhteys on Pirjo Ellän mukaan tärkeä työmatkaliikenteelle. Orivedeltä käy Tampereen seudulla töissä 850 henkilöä, ja päinvastoin kulkee päivittäin noin 250 työntekijää. Junalla kuljetaan töissä myös esimerkiksi Juupajoelta Orivedellä ja Tampereella.

− Tavoitteena pitäisi olla ympäristöystävällisten ja turvallisten junayhteyksien edelleen parantaminen ja lisääminen, ei lopettaminen. Kaikki mahdollinen yhteyden säilymiseksi tehdään yhdessä liikennealueen muiden kuntien ja maakuntaliiton kanssa.

Liikennevirrat hyödyksi

Merkittävä osa Oriveden teollisuustyöpaikoista oli 2000-luvulle asti kenkäteollisuudessa. Ison alan yrityksen konkurssi aloitti rakennemuutoksen, jossa korvaavia työpaikkoja on syntynyt pääosin palveluihin. Kenkäteollisuutta on edelleen pienen keskittymän verran, sillä kunnassa toimii viisi alan yritystä.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusiston mukaan nyt ponnistellaan uusien tuotannollisten yritysten saamiseksi.
− Jos yritys haluaa kasvukeskusytimeen ihan Tampereen viereen, niin sille emme voi mitään. Mutta jos sen ei tarvitse olla ihan siellä, niin meillä on tarjolla edullisia tontteja, erinomainen sijainti ja monipuoliset palvelut.

Yrityksiä kiinnostavat vilkkaasti liikennöityjen teiden varsille kaavoitetut, näkyvyyshyötyjä tuovat tontit, ja tätä Orivesi hyödyntää Oripohjan alueella 9-tien kupeessa.  Alueelle avautui marraskuussa autoliike ja samaan yhteyteen tulee myös huolto- ja katsastustoimintoja. Vieressä olevia tontteja Orivesi markkinoi erityisesti esimerkiksi autokauppaan tai muuten liikennöintiin liittyville yrityksille. Pirjo Ellän mukaan neuvotteluja kiinnostuneiden kanssa on vireillä.

Toisen liikennevirtoja hyödyntävän yritysalueen Orivesi haluaisi 9-tien kupeeseen Orituvan alueen yhteyteen. Tätä varten kunta on esittänyt varausta Pirkanmaan maakuntakaavaan.

Ostovoimaa myös naapureista

Juha Kuusiston mukaan Orivesi on kaupallinen keskittymä, jossa ostovoima on korkeampi kuin se laskennallisesti asukasmäärän perusteella olisi. Kaupoille tullaan lähikunnistakin. Kauppa uskoo Oriveden vetovoimaan, ja esimerkiksi Tokmanni investoi keväällä avattuun liikerakennukseen.

− Usein kasvukuntien naapureissa myynti on pienempää kuin todellinen ostovoima, ja tämä on monen kehyskunnan ongelma. Meillä on hyvät kaupalliset palvelut, ja tätä monipuolisuutta haluamme ylläpitää ja kehittää, Juha Kuusisto sanoo.

Teksti ja etusivun kuva Aila Välikoski