Tampereen kauppakamarilehti

UUTISPÖYTÄ

Hämeenkyrö lisää tuottavuutta edelläkävijähankkeilla

Julkaistu 16.09.2015
Hämeenkyrö onnistui vuosina 2013−2014 pysäyttämään pahimmillaan jopa yhdeksän prosentin vuotuisen menokasvun.

 

Kovilla kehittämistoimilla viime vuoden tilinpäätös oli ylijäämäinen. Tämä vuosi on toimittu budjetissa, mutta huolestuttavia merkkejä on ilmassa.
− Erikoissairaanhoidon menot ja työttömyydestä johtuvat työmarkkinaosuudet Kelalle uhkaavat kasvaa enemmän kuin talousarviossa on varauduttu, kunnanjohtaja Antero Alenius ennakoi.
Häntä huolettavat yleinen heikko taloustilanne ja valtion kuntiin kohdistamat jatkuvat säästöt. Hämeenkyrössä tehty merkittävä tuottavuuden parantaminen ei näytä riittävän.
− Tämä on turhauttavaa niille, jotka aktiivisilla toimillaan ovat jo tehneet tuloksia. Me painoimme kustannustason kuntien keskitason alapuolelle, eivätkä tasapäiset lisäleikkaukset tunnu oikeilta. Säästötoimet pitäisi kohdistaa enemmän kovan menokasvun kuntiin.

Uutta: elinkaarimalli, työllisyyskokeilu

Ensi vuonna Hämeenkyröön valmistuu monitoimikeskus, jossa toimivat koulu, kirjasto, päiväkoti ja kansalaisopisto. Ensimmäisenä kuntana Pirkanmaalla se toteutetaan elinkaarimallilla. Yksityinen yritys vastaa keskuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja myös ylläpidosta tietyn jakson.
− Jo nyt on nähty, että kokonaisuus on hyvin hallittu. Suunnittelu ja rakentaminen limittyvät paremmin kuin jos toteutettaisiin kaavamaisesti muutaman vuoden takaisia rakennussuunnitelmia. Työtä malli tosin edellyttää kuntaorganisaatiolta paljon, ja olemme oppineet tässä melkoisesti.
Antero Aleniuksen mukaan elinkaarimalli on yleisesti nähty enemmän rahoitus- kuin toteutusratkaisuna. Hämeenkyrö rahoittaa hankkeen itse lainalla ja omassa taseessaan. Toki rahoituksenkin olisi voinut yhdistää kokonaisuuteen, mutta se ei olisi lisännyt edullisuutta.
Työllisyyden hoidossa kokeillaan myös. Kunta haluaa työllisyyden hoidon kustannukset kuriin.
Entinen paperitehtaan juhlatalo on vuokrattu yhdistyksille, joiden kanssa kunta on pannut pystyyn hankkeen. Talon kunnostukseen ja toiminnan elvyttämiseen yhdistetään työllisyydenhoidon aktivointitoimet. Ne koskevat tulevan talven aikana 20−30 henkilöä.
− Pyrimme kokonaisuuteen, joka oikeasti kasvattaa ihmisten ammattitaitoa ja vahvistaa työllistymismahdollisuutta. Samalla kunta voi säästää pitkään työttöminä olleiden työmarkkinatuissa.

Budjettitoive: päätös ohitustiestä

Antero Alenius sanoo, että Hämeenkyrö on ja haluaa olla osa Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-kasvukäytävää.
Kasvukäytävä tarvitsee kunnolliset liikenteen ja logistiikan toimintaedellytykset. Siksi Pirkanmaan liikenneverkon kärkitavoite on Valtatie 3:n parantaminen, ja siinä kiireisin kohde on nyt Hämeenkyrön ohitustie.
Ensi vuoden budjettiin Aleniuksella on konkreettinen toive. Elinkeinoelämää vauhdittavalle hankkeelle tarvitaan investointipäätös ja toteuttamisaikataulu.

Hämeenkyro Antero Alenius 180x140

Hämeenkyrön tavoite on noin prosentin vuotuinen väkiluvun kasvu. Kasvua tukevat koulu- ja päiväkotihankkeet. − Tänä ja ensi vuonna valmistuvilla isoilla päiväkoti- ja kouluinvestoinneilla nostamme tuottavuutta. Ylläpitokustannukset laskevat selvästi, kun pääsemme eroon joukosta nykyisiä pieniä yksiköitä, kunnanjohtaja Antero Alenius sanoo.Kuva Hämeenkyrön kunta

Pienuus muuttuu laaduksi

Hämeenkyrön yritysten kokonaismäärä kasvoi viime vuonna 26 yrityksellä. Valtakunnallisesti suhteutettuna luku on hyvä, kun yritysten määrä yleisesti laskee.
− Tänä vuonna yritysten määrä kasvaa muutamalla. Tavallisesti kun työttömyys lisääntyy, myös yritysten perustaminen aktivoituu, mutta tämä mekanismi näyttää nyt hyytyneen. Olennaista kuitenkin on, että pysymme yritysmäärässä nettolisäyksen puolella, sanoo Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tiina Laakkonen.
Hänen mukaansa Hämeenkyröön sijoittumista tutkivien yritysten kanssa on vireillä kehitysaihioita ja keskusteluja nyt paremmin kuin vuosi sitten. Tarjolla on edullista tonttimaata sekä halli- ja liiketilaa Tampereen kupeessa. Yhteydet ovat hyvät, ja myös Pohjanmaan suuntaan logistinen sijainti on mainio.
Moni yrittäjä arvostaa sitä, että paikallisesta ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuu työn tekoon tottuneita maalaisnuoria.
− Profiilimme on selvästi olla asumisen kunta, vaikka totta kai panostamme työpaikka- ja palveluomavaraisuuteen. Ja onhan yrittäjänkin asuttava jossakin. Pienuus muuttuu meillä elämisen laaduksi, lähipalveluiksi ja edulliseksi hintatasoksi.
Tampereen suunnassa Hämeenkyrön työvoimasta käy töissä noin viidennes. Sasin, Mahnalan ja Pinsiön alueet kunnan itäpäässä ovat pendelöijien suosiossa. Kunta satsaa alueelle. Sinne on juuri valmistunut ympäristöpäiväkoti, ja seuraavaksi listalla on uusi koulu. Myös kunnan omakotitalotontteja on tulossa lähivuosina myyntiin, kunhan kunnallistekniikka saadaan valmiiksi.

 Teksti Aila Välikoski


Hämeenkyro-Tiina Laakkonen 700x290

Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tiina Laakkonen ”taidenäyttelyssä”, jossa Kirkonkylän koulun oppilaat kuvaavat toiveitaan tulevaisuuden koulusta. Hämeenkyrön elinkaarimallilla toteutettava monitoimikeskus rakentuu hyvää vauhtia. Kuva Aila Välikoski