Liikenne toimivaksi – keskusta eläväksi!

Toimiva liikenne on yhteispeliä ja toisten huomioon ottamista – aina ja kaikilla kulkumuodoilla.

 

Tampereen keskustan liikenneratkaisut ovat puhuttaneet meitä kaikkia jo useita vuosia. Tampereen kaupungille ei voi oikein antaa kuin välttävän arvosanan liikenteen toimivuudesta Tampereen keskustassa, vaikka kaikissa poliittisissa julistuksissa sen sanotaan olevan tavoitteena. Vajaan kymmenen viime vuoden aikana poliittinen koalitio on vaihtunut kahdesti ja valitettavasti se on aiheuttanut epäjatkuvuutta ja hidastanut päätöksentekoa liikennejärjestelmien kehittämisessä. Liikennejärjestelmä on toimiva, jos siinä pystytään huomioimaan niin kevyt-, henkilöauto- kuin joukko- ja raskasliikennekin. Liikennesuunnittelu on pitkäjänteistä työtä ja järjestelmän muuttaminen on hidas prosessi – tässä ei kannata kerätä poliittisia irtopisteitä.

Jokainen onnettomuus on liikaa ja varsinkin nuoren elämän päättävä onnettomuus on väärin. Kaupungistuvassa keskuksessa kohtaamisten määrä ja sitä kautta myös todennäköisyys onnettomuuteen kasvavat.

Liikenneturvallisuus on Suomessa kokonaisuudessa parantunut – liikenteessä menehtyneiden ja loukkaantuneiden määrä on laskenut kymmenessä vuodessa lähes 50 prosenttia. Toisaalta törkeiden liikennerikkomusten määrä ei tunnu vähentyneen. Törttöily ei näytä olevan liikennevälineestä kiinni, minkä voi todeta seuraamalla liikennettä esimerkiksi Tampereen keskustassa – poliisi saisi jakaa sakkoja jatkuvasti meille kaikille! Yksilöiden kannalta toimiva liikenne on yhteispeliä ja toisten huomioon ottamista – aina ja kaikilla kulkumuodoilla.

Tampereen keskustaan kaikkien eri kulkumuotojen sovittaminen on haasteellista muttei mahdotonta. Kaupallisesti vetovoimainen keskusta tarvitsee niin saavutettavuudeltaan kuin läpäisykyvyltäänkin toimivan liikennejärjestelmän, joka suunnitellaan kokonaisuutena muistaen muutkin kuin keskustassa asuvat. Tampereen keskusta näivettyy kaupallisesti, jos se ei vedä ostovoimaa myös muualta kaupunkiseudulta, maakunnasta ja sen ulkopuolelta. Kuluttajien tottumuksilla ei kannata leikkiä tai harjoittaa vastuutonta kokeilupolitiikkaa, koska asiakkaan menettäminen on kallista, mutta takaisin saaminen on vielä kalliimpaa.


Antti-eskelinen-cmyk


Antti Eskelinen
toimitusjohtaja
Tampereen kauppakamari