Yhteistyötä ja asiakashankintaa

Hyvä kuhina kävi Finland-Estonia Business Forumissa, kun kymmenet tamperelaiset ja virolaiset yritykset verkostoituivat Technopolis Yliopistonrinteessä Tampereella. – Yhdessä olemme vahvempia, korosti Viron yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Urve Palo avatessaan tilaisuuden.
Palo etusivu

Palo arvioi Suomen ja Viron suhteiden olevan tiiviitä ja omalla uniikilla tasollaan.

– Se on hyvä ja siitä on pidettävä kiinni. Parempi tehdä yhteistyötä kuin kilpailla keskenään. Nykyisellään Suomi investoi Viroon kymmenkertaisen määrän verrattuna siihen, mitä Viro investoi Suomeen, mutta investointimme Suomeen ovat kasvamassa.

Lisävoimaa vientiin?

Oppimisliiketoimintaan ja toiminnanohjaukseen keskittyneen yhtiöryhmän kehitysyhtiön Mindpolis Groupin hallituksen puheenjohtaja Timo Väliharju tuli foorumiin tutustumaan virolaisiin yrityksiin ja Viron yritysekosysteemiin ja parantaakseen virolaisen e-oppimiskulttuurin tuntemustaan.

– Meillä on vähän kokemusta e-edupuolelta Virosta, ja haluaisimme kyllä tehdä sikäläisten yritysten kanssa yhteistyötä – tuoteportfolion yhdistämistä ja suuntaamista yhdessä esimerkiksi Venäjälle ja Puolaan. En tavoittele vientirengasta, vaan strategista yhteistyötä. Virolaisilla on hyvää Venäjän kulttuurin osaamista.

Väliharju sanoo kansainvälistymisen olevan vaikea tie kulttuurisidonnaisia kasvatuksen ja koulutuksen palvelubisnestä kehittävälle pienelle yritykselle.

– Ei se helppoa ole... muttei mahdotontakaan.

Väliharju-ja-Tohver

Mindpolis Groupin hallituksen puheenjohtaja Timo Väliharju (vas.) ja UpTime
Ou:n toimitusjohtaja Eero Tohver löysivät yhteistä puhuttavaa ohjelmistoalihankinnasta.


Ohjelmistotalo BearIt Oy alkaa tänä vuonna toden teolla rakentaa kansainvälistymistään, ja toimitusjohtaja Teemu Karhu sanoo Viron olevan yksi mielekkäistä, ”matalan kynnyksen” kohdemaista.

– Haemme sekä asiakkaita että kumppaneita. Tällainen tilaisuus on erinomainen, voi tavoittaa kerralla paljon ihmisiä.

Samaa mieltä on asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyttä mittaavan reaaliaikaisen palautekanavan kehittäneen Taplause Oy:n toimitusjohtaja Mirko Lännenpää: aina kannattaa lähteä verkostoitumaan.

– Aina haemme myös bisnesmahdollisuuksia, pari hyvää kontaktia täältäkin tuli. Meille sopivat monenlaiset yritykset: kaikki, joita asiakaspalaute kiinnostaa, ja kaikki, joita henkilöstöpalaute kiinnostaa.

Tilaisuuden järjestivät Tampereen kauppakamari ja Estonian Chamber of Commerce and Industry.

Teemu-Karhu sis

Finland-Estonia Business Forumissa käyntikortit vaihtoivat omistajaa: Teemu Karhun (oik.) kortti matkalla Viron

kauppakamarin Aleksi Arajärvelle. Tilanteessa mukana Enterprise Estonian Irene Surva-Lehtonen ja Asianajotoi-
misto Merilammen Tommi Härmä.


Palo-ja-Eskelinen3


Viron yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Urve Palo
ja Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen
uskovat maiden väliseen hyvään yhteistyöhön. Eskelinen
kertoi ministerille, että kauppakamarin jäsenyrityksilleen
tekemän kansainvälistymiskyselyn mukaan Viro on toiseksi
tärkein vientimaa pirkanmaalaisyrityksille.

David-Hussey

Oliver Hussey Tredeasta esitteli virolaisvieraille Tamperetta, sen koulutusmahdollisuuksia, älykkäiden koneiden
huippuosaamista sekä ICT-alan hyvää kehitystä.


Teksti ja kuvat Annikaisa Knuutila