Tampereen kauppakamarin uudet puheenjohtajat: Vaikuttamista, vientiä, osaamista ja kunnon lentoyhteydet

Tampereen kauppakamarin uudet varapuheenjohtajat, ATA Gears Oy:n toimitusjohtaja Antti Kontiainen ja Tampereen Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Rosenlund tuovat kauppakamariryhmään ja -verkostoon sekä vaikuttamistyöhön kymmenien vuosien vankan kokemuksen niin metalliteollisuudesta kuin pankki- ja rahoitusaloiltakin. Kauppakamarin vaikuttamisvoimaa tarvitaankin muun muassa viennin, osaavan työvoiman ja lentoyhteyksien kehittämiseksi.

? Työurani yli 30 vuotta finanssialalla on sujunut myönteisissä merkeissä ja nykyinen tehtäväni on hyvin mieluinen ja mielenkiintoinen. Aikoinaan nuorkauppakamari ja nyt kauppakamari ovat olleet tärkeitä ja hienoja kokemuksia ja loistavia paikkoja verkostoitumiseen sekä itsensä kehittämiseen, Mikko Rosenlund kuvailee.

Antti Kontiainen arvioi, että hänen uransa on kohokohdassaan parhaillaan ATA Gearsin toimitusjohtajan tehtävissä, joissa hän työskennellyt pian viisi vuotta.
? Muutimme aikanaan Tampereelle Pennsylvaniasta. Olen tehnyt vuosien ajan töitä raskaan teollisuuden parissa. On ollut hienoa olla alansa maailman parhaissa yrityksissä, kuten Wärtsilässä ja Valmet Paperikoneissa. Ulkomaiden lisäksi olen asunut Itä- ja Keski-Suomessa, mutta nykyään en lähtisi Pirkanmaalta mihinkään.

Tavoitteisiin yhteistyöllä

Tampereen kauppakamari on varapuheenjohtajien mielestä alueen elinkeinoelämän aktiivinen toimija, joka kokoaa yhteen hyvin erilaisten yritysten edustajia. Se on tehnyt hyvää työtä, mistä kertoo sekin, että vuodenvaihteessa sen jäsenmäärä ylitti ensimmäisen kerran 1 800.

? Olemalla toiminnassa mukana sekä Osuuspankki että pankinjohtaja saavat hyvän läpileikkauksen eri toimialojen ja yritysten tilanteista ja tulevaisuuden näkemyksistä. Kauppakamari on myös erinomainen paikka verkostoitua ja tutustua erilaisiin ihmisiin. Toisaalta se antaa mahdollisuuden vaikuttaa, sillä kauppakamarin mielipiteillä on merkitystä ja niitä arvostetaan, Mikko Rosenlund kuvailee ja jatkaa:

? Vuosittaiseen vaikuttamissuunnitelmaan kootut keskeiset asiat ovat tärkeitä ja tavoitteita voidaan toteuttaa parhaiten yhteistyössä alueemme muiden toimijoiden kanssa. Meidän on osallistuttava paikallista elinkeinoelämää koskevaan keskusteluun paitsi perinteisessä myös sosiaalisessa mediassa. Valiokuntien tärkeään työhön kannattaa panostaa ja saada sitä vieläkin käytännönläheisemmäksi.

Kauppakamaritoiminnan keskiössä on vientiteollisuus, joka on Pirkanmaan kantava voima kasvattaen hyvinvointia ja työllistäen myös alihankintayritysten kautta.

? Yksi keskeinen kysymys on, miten turvataan osaavan työvoiman saanti, etenkin tulevaisuudessa. Esimerkiksi ATA Gears perustettiin keskelle metsää miltei 80 vuotta sitten ja sen ympärille rakentui Atalan kaupunginosa, eikä lopulta ollut tilaa kasvaa samassa paikassa ? onneksi rakennusalaa löytyi muualta. Siten maankäyttö ja kaavoitus ovat valmistavalle teollisuudelle erittäin merkittäviä asioita, Antti Kontiainen muistuttaa.

Niin ikään yhteydet maailmalle ovat vientiyrityksille elintärkeitä eli Tampere-Pirkkalan lentoasemaa pitää kehittää parhailla mahdollisilla tavoilla.

? ATA Gearsin tärkein vientimaa on Japani, jolloin on otettava huomioon lentoasemien helppokäyttöisyys ja niiden saavutettavuus. Siinä mielessä Tampere-Pirkkala on toimivampi ja sujuvampi yhteistyökumppaniemme kannalta kuin Helsinki-Vantaan lentoasema, Kontiainen vertailee.

Iso osa alueen elinkeinoelämää ja sen historiaa

Tampereen kauppakamarin 100-vuotisjuhlavuosi alkaa kahden vuoden kuluttua.

? Tampereen kauppakamari on 100-vuotiaana strategiansa mukaan "alueen vahvin vaikuttaja" ja sen jäsenmäärä ylittää reippaasti 2 000 jäsentä, Rosenlund visioi.

? 100 vuotta sitkeää toimintaa on niin merkittävä virstanpylväs, että sitä pitää juhlistaa ja hyödyntää myös markkinointimielessä. Viime vuonna Tampereen kauppakamari julistettiin Suomen parhaaksi kauppakamariksi ja siitä saavutuksesta kannattaa pitää kiinni, Kontiainen kommentoi.

Teksti Noora Hietanen

Netti Antti-Kontiainen

ATA Gears Oy:n toimitusjohtaja Antti Kontiainen.


Netti2 Mikko-Rosenlund-2014

Tampereen Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Rosenlund.

Etusivun kuva Juha Suhonen

Tre absuomi innovate 72dpi 80