Lähtöselvitys lennolle Tampereen rautatieasemalta jo keväällä

Matkustamisen uudistava, Tampere-Pirkkalan lentoaseman ja muut matkaverkot yhdistävä AiRRport-konsepti pääsi uuden kansallisen lentoliikennestrategian yhdeksi kärkihankkeeksi.

Konkretiaa kohden mennään jo kevään aikana, kun lennon lähtöselvityksen tekoa kokeillaan Tampereen rautatieasemalla. Lähtöselvityspisteitä on tulossa myös Jyväskylän, Porin, Seinäjoen, Hämeenlinnan ja Kokkolan rautatieasemille. 
– AiRRport-konsepti on innovaatio, kiitteli liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko vieraillessaan AiRRportin kakkosvaiheen julkistustilaisuudessa Tampereella.
– Sillä parannetaan koko talousalueen saavutettavuutta matkaketjuja yhdistämällä. Se osoittaa lisäksi, miten tärkeä asia liikenne onkaan, sillä se liittyy myös työllisyys- ja hyvinvointipolitiikkaan.
Ministeri uskoo alueellisten lentokenttien kasvupotentiaaliin, ja tätä kasvua halutaan edistää. Uuden lentoliikennestrategian toimeenpanoa varten perustetaan viisi alueellista työryhmää, joiden tehtävänä on luoda kysyntää alueellisille lentokentille ja niiden palveluille.  Ryhmiin kootaan edustus muun muassa maakuntien liitoista, kauppakamareista, lentoasemakunnista ja yrittäjäjärjestöjen edustajista.
– Aina puhutaan siitä, onko tarjontaa ennen kysyntää vai päinvastoin, mutta niiden pitäisi olla yhtäaikaisia. On järkevää miettiä kasvun näkökulmasta lentoliikenteen ja matkaketjujen kehittämistä, lentoasemien saavutettavuutta myös sieltä, missä kenttiä ei ole.

Kehityspanoksia aluekentillekin

AiRRport-työryhmän vetäjä Toni Virkkunen kiinnitti julkistustilaisuudessa huomiota muiden Pohjoismaiden kakkoskenttien kehitykseen.
– Helsinki-Vantaata kehittävä strategia on ollut oikea, lentoasema on noussut kansainvälisessä vertailussa pohjoismaisten isojen kenttien joukkoon. Muissa Pohjoismaissa on ollut paremmat mahdollisuudet kehittää pääkentän ohella myös muita kansainvälisiä yhteyspisteitä. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan aluekenttien kautta kulkee yhteensä enemmän matkustajia kuin pääkentiltä. On hyvä miettiä, onko Suomessa oikea linja jatkaa yhden kentän kilpailukyvyn kehittämistä vai – kuten naapurivaltioissa – ottaa käyttöön 2–3 kansainvälisen kentän malli.

Teksti ja kuva Annikaisa Knuutila

AiRRport-on-yksi-uuden-lentoliikennestrategian-Paula-Risikko

AiRRport on yksi uuden lentoliikennestrategian kärkihankkeista ja valtiovallan erityisessä suojeluksessa. – Samalla se on pirkanmaalaisille kumppaneineen myös esimerkin näytön paikka, muistutti liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko.