Hyvän mielen verkkokaupasta e-kortti lahjoitusta vastaan: Työllistetään nuoria ja ilahdutetaan vanhuksia!

Hyvän mielen lähetit ovat kesä- ja syysloma-aikoina piristämässä vanhusten arkea Tampereen Koukkuniemessä, Lempäälän Ehtookodossa ja Nokian Vihnuskodissa. Hyvän mielen verkkokauppa avattiin ensi kerran yhdeksän vuotta sitten, jotta joulun alla voidaan lahjoittaa varoja työllistämään nuoria ilahduttamaan vanhuksia Pirkanmaan vanhainkoteihin.

 "Hyvän mielen lähettiläistä eli nuorista, joita työllistetään hyväntekeväisyysvaroin ilahduttamaan vanhuksia, pidetään Vihnuskodilla kovasti. Nuorten tuloa sekä kesäaikaan että syyslomalla odotetaan paljon. Asukkaamme pitävät nuorista ja heidän tulonsa tuo muutosta asukkaiden päiviin. Nuoret ulkoiluttavat asukkaitamme sään salliessa ja tämähän on asia, jota meidän asukkaamme toivovat ja odottavat nuorilta”, hoivatyön esimies Virpi Kuusinen arvioi.

Huonon sään sattuessa nuoria ohjeistetaan osallistumaan asukkaiden päivään seurustelemalla ja viettämään aikaa heidän kanssaan.

”Nuoret lukevat asukkaille, lakkaavat kynsiä tai vain istuvat juttelemassa heidän kanssaan. Kaikki tämä on tärkeää asukkaillemme ja myös nuoret saavat kokemuksia ikäihmisistä ja heidän kanssaan toimimisesta. Mielestäni tämä toiminta nuorten kanssa on antavaa molemmin puolin. Asukkaamme ja nuoret saavat hyviä kokemuksia. Nuoret tuovat iloa ja positiivisuutta arkeemme”, Kuusinen kehuu.

Nuoret ovat aktiivisia ja halukkaita osallistumaan asukkaiden arkeen

”Muutaman vuoden takaa muistan, että kesäajan ulkoiluttaja oli myös syyslomalla työssä. Meidän Oskarin tuvan asukkaat odottivat häntä syyslomalla, kun kerroimme, että kyseinen nuori on tulossa myös syksyllä. Tämä kyseinen nuori kävi vierailuilla useasti asukkaittemme luona muulloinkin. Hän opiskelee tällä hetkellä sairaanhoitajaksi eli uskon, että tämä tutustuminen ikäihmisiin voi auttaa nuorta löytämään myös vanhustyön omaksi alakseen. Nuorten läsnäolo on toivottavaa ja otamme heidät jatkossakin avoimin mielin vastaan niin asukkaat kuin henkilökuntakin”, Kuusinen kannustaa.

Nokian Vihnuskodin Järvikodossa ja Oskarin tuvassa on asukkaita yhteensä 48 ja 34 työntekijää sekä lisäksi vaihteleva määrä sijaisia. Vanhustyön parissa noin 30 vuotta työskennellyt Virpi Kuusinen on ollut kymmenen vuotta Vihnuskodin palveluksessa.

”Olen ollut vanhustyössä sekä perushoitajana että sairaanhoitajana ja nyt viime vuodet esimiestehtävissä. Pitkän työurani aikana olen nähnyt vanhustyön kehityksen ja siihen liittyvät muutokset. Aina on kehitettävää, sillä valmiita emme ole koskaan, koska teemme työtä, että pystyisimme vastaamaan yksilöllisesti asukkaittemme toiveisiin ja tarpeisiin. Toimin lähiesimiehenä kahdessa tehostetun palveluasumisen yksikössä Vihnuskodilla Järvikodossa ja Oskarin tuvassa”, Kuusinen kertoo.

Kuusisen tehtäviin sisältyvät kaikki esimiestyötehtävät, esimerkiksi työvuorosuunnittelu, sijaisten hankinta, erilaiset henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät, työturvallisuuteen liittyvät asiat, asukasasioiden hoito yhdessä muun henkilöstön kanssa, opiskelijayhteistyö ja toimintamallien kehittäminen yhdessä henkilöstön kanssa asukkaiden parhaaksi.

Hyvän mielen verkkokauppaan tästä - tervetuloa!