Hyvän mielen verkko-kaupasta e-kortti lahjoitusta vastaan: Työllistä nuoria ja ilahduta vanhuksia!

Hyvän mielen verkkokauppa avattiin ensi kerran 10 vuotta sitten, jotta joulun alla voidaan lahjoittaa varoja työllistämään nuoria ilahduttamaan vanhuksia Pirkanmaan hoivakoteihin. Hyvän mielen lähettiläs, nykyään lähihoitaja Roosa Pannula ja Lempäälän Ehtookodon johtaja Jaana Holm kertovat kokemuksistaan. Hyvän mielen lähettiläät ovat kesä- ja syysloma-aikoina piristämässä vanhusten arkea Tampereen Koukkuniemessä, Nokian Vihnuskodissa ja Lempäälän Ehtookodossa, jossa Hyvän mielen lähettiläät ovat monin tavoin rikastuttaneet asukkaiden arkea.

On kehitetty ja suunniteltu yhdessä asukkaiden kanssa erilaisia aktiviteetteja aina kalastusreissuista olympiakisoihin sekä monenlaista muuta toimintaa.

"Pidin kovasti Hyvän mielen lähettiläänä toimimisesta. Kesästä on jäänyt mukavat muistot. Kävimme retkillä, lenkillä, nautimme kesästä ja pelasimme ulkopelejä asukkaiden kanssa. Meidän asukkaat odottavat joka kevät lähettiläitä ja myös minä itse odotan heitä", Roosa Pannula kertoo.

Hyvän mielen lähettiläiksi on ollut aina paljon hakijoita.

"Meillä on aina ollut myös asukkaita lähettiläitä valitsemassa. On ollut ilo palkata lähettiläiksi erittäin motivoituneita ja työstään innostuneita nuoria, joista osasta on tullut ystäviä vanhustemme kanssa ja he ovat jatkaneet lähettilyyden jälkeenkin vapaaehtoistyössä", Jaana Holm kiittelee.


Roosa Pannula on tullut Ehtookotoon ensimmäisen kerran kesällä 2011 Hyvän mielen lähettilään tehtäviin.

"Aluksi minua jännitti tulla töihin, kun minulla ei ollut aiempaa kokemusta ikäihmisistä. Monet asukkaat vierastivat minua, kun olin vasta 16-vuotias nuori. Mutta hetken kuluttua jännitys katosi väliltämme. Nopeasti huomasin, kuinka luontevaa heidän kanssaan on olla. Heidän kanssaan voi jutella monista asioista ja oppia myös uutta", Roosa Pannula muistelee.

Iso asia on sukupolvien välinen hieno ja luonteva vuorovaikutus. Kuten eräs Ehtookodon asukas totesi Hyvän mielen lähettiläälle:
"Minulla on vähän enemmän ryppyjä kuin sinulla ja käytän kuulolaitetta, enkä osaa homettaa, mutta muutoinhan me ajatellaan elämän tärkeistä asioista samalla lailla... Tämän jälkeen Hyvän mielen lähettiläs kysyi, tarkoittiko asukas somettamista ja näytti älypuhelimen toimintoja ja kertoi mitä somettaminen on", Jaana Holm kuvailee toisiltaan oppimista yli sukupolvien.

On olennaista luoda yhteistyössä henkilökunnan ja asukkaiden kanssa kotoisa ja mukava ilmapiiri sekä edistää hyvää yhteishenkeä.


"Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on täällä tärkeää, eikä Ehtookoto suostu olemaan laitos - se on asukkaiden koti. Asukkaiden oman tahdon kunnioittaminen on meillä kaikilla työssämme johtavana toimintaperiaatteena. Moni Hyvän mielen lähettiläs on myönteisesti yllättynyt siitä, että vanhukset elävät niin aktiivista ja osallistuvaa elämää palvelutalossa sairauksistaan huolimatta ja ovat uskaltaneet tämän työkokemuksen jälkeen valita lähihoitajan tai sairaanhoitajan ammatin", yhdeksän vuotta johtajana toiminut Jaana Holm arvioi.

Roosa Pannula on tehnyt työkseen joulukuusta 2012 lähihoitajan erimittaisia sijaisuuksia ja sai viime syksynä vakipaikan.

"Olen lähihoitajana kotihoidossa. Avustan meidän asukkaita päivittäisissä toiminnoissa. Tehtäviini kuuluu myös heidän lääkehoitonsa."


Hyvän mielen lähettiläät - tähtitaivaan kirkkaimmat tähdetEhtookodossa 12 2016 (7) (kopio)

"Kerran yksi rouva kertoi, että 'Hyvän mielen lähettiläät ovat tähtitaivaan kirkkaimpia tähtiä'.

Eräs rouva sanoi ennen kuolemaansa, että 'Roosa, me ollaan tunnettu jo niin monta vuotta,
että olet minulle enemmän ystävä kuin hoitaja'.

Lämmittää mieltä, kun saan olla osa heidän elämäänsä."


Hyvän mielen verkkokauppa on osa yritysten ja kauppakamarin yhteiskuntavastuutoimintaa sekä yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä. Tavoitteena on synnyttää hyvän mielen myönteinen kierre lähiympäristöön sekä tutustuttaa nuoria työelämään ja kannustaa heitä työntekoon. Nuoret eivät toimi ammattihenkilöstön sijaistehtävissä, eikä heidän avullaan ole tarkoitus korvata ammattilaisten työpanosta.

Hyvän mielen verkkokauppaan tästä linkistä - tervetuloa!