Tampereen kauppakamarilehti

TAMPEREEN KAUPPAKAMARILEHTI

Digitalisaatiosta teollisuuden kasvuvoimaa

Julkaistu 12.10.2016
Pirkanmaan talouskatsaus ja tuore yritysbarometri kertovat, että Pirkanmaan yrityksissä liikevaihdot ovat kääntyneet varovaiseen kasvuun. Hyviä uutisia vahvistivat Talousfoorumin yrityspaneelinkin osallistujat. Digitalisaatio ja sen vaikutus teollisuuden kilpailukykyyn ja työllisyyteen puhuttivat muun muassa Goforen toimitusjohtajaa Timur Kärkeä (oik.) ja Tampereen elinkeinojohtajaa Timo Antikaista.
TAL-Antikainen-Kärki 700

Talousfoorumin pk-yrityspaneelissa niin Gronlund Palvelujen toimitusjohtaja Tiina Holopainen, Mainostoimisto Mainion toimitusjohtaja Hannele Hietikko kuin Goforen toimitusjohtaja Timur Kärkikin raportoivat hyvää virettä ja kasvua. Eteenpäinmenoa jarruttaa pahiten niin Gronlund Palveluilla kuin Goforellakin puute osaavasta työvoimasta.

Tiina Holopainen toivoisi päättäjiltä viisaita ratkaisuja siihen, että töihin tuleminen todellakin olisi kannattavampaa kuin kotiin jääminen. Ohjelmistoalalla menee nyt hyvin, koska digitalisaatiossa erilaiset organisaatiot alkavat siirtyä puheista toimeenpanoon.

– Työvoiman saatavuus on ohjelmistoyrityksessä selkeä päänsärky. Gofore pystyisi ottamaan yli 50 henkeä töihin heti, Kärki sanoi ja muistutti, että kyse on koko muun teollisuuden digikyvykkyyttä kehittävistä tekijöistä.

– Teollisuuden kasvulle ja kilpailukyvylle on merkittävää, miten ala löytää työvoimaa nyt ja miten sitä löydetään 5–10 vuoden päästä. Koulutuspolitiikkaa on mietittävä tätä ajatusta vasten.

Kaupungistuminen kiihdyttää rakentamista

Rakentamisen huikeita kasvulukuja paneelin ulkopuolelta kommentoi Pohjola-Rakennus Häme Oy:n toimitusjohtaja Miikka Routama toteamalla, että kehityksen siemen kylvettiin jo kymmenen vuotta sitten – ja se siemen oli kaupungistuminen.

– Me olemme siinä vasta alkumetreillä, kymmeniä vuosia perässä esimerkiksi Ruotsia. Vasta pääkaupunkiseutu ja Tampere ovat reagoineet ja miettineet, miten kaupungistuminen ja kasvu hallitaan, Routama sanoi ja kehotti ottamaan tavoitteeksi, että Tampere on miljoonakaupunki vuonna 2100.

”Ei syytä synkistelyyn”

Suurempien yritysten paneelissa Keskon aluejohtaja Jari Alanen, Valmet Technologies Oy/Pulp & Energy -liiketoimintalinjan talousjohtaja Maija Strandberg, Robitin hallituksen puheenjohtaja Harri Sjöholm ja Tampereen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Rosenlund vastasivat kysymyksiin niin ikään hyvissä tunnelmissa. Sjöholm tosin toppuutteli, että yleensä syksyllä seuraava vuosi näyttää hyvältä.

– Mutta ei meillä Pirkanmaalla ole syytä synkistelyyn.

Sjöholm muistutti, että globaalin yrityksen näkymään vaikuttavat niin kansainvälinen politiikka kuin talous- ja kauppapolitiikkakin.

– Finanssipolitiikka ei ole ongelma. Kauppapolitiikassa ukkospilviä nostattavat Euroopan ja USAn neuvottelut ja se, ruvetaanko rakentamaan rajoja kansainvälisen kaupan esteeksi. Kansainvälisellä politiikalla – Syyria, Krim, Trump – on eniten merkitystä, koska sen vaikutus kauppapolitiikkaan on iso.


TAL-Räsänen-Mäkinen-Sorjonen-etc 700

Talousfoorumissa Pirkanmaan liiton innovaatiojohtaja Petri Räsänen (vas.), Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Nordean pääekonomisti Pasi Sorjonen, Gronlund Palveluiden Tiina Holopainen (istumassa), Tampereen kauppakamarin apulaisjohtaja Markus Sjölund, Keskon aluejohtaja Jari Alanen ja talousjohtaja Maija Strandberg Valmetilta. Kuva Annikaisa Knuutila


Kasvuyritysten kato?

Pirkanmaan liiton tulevaisuus- ja innovaatiojohtaja Petri Räsänen esitteli Talousfoorumissa ei-niin-mairittelevaa Pirkanmaan innovaatiotilannekuvausta 2016. Muun muassa kasvuyritysten määrä on laskenut, vieläpä selkeästi alemmalle tasolle kuin maassa keskimäärin.

– Kasvuyritystyöpajassa mietimme lääkkeitä, ja yksi ehdotus oli lisätä ruotsalaista asennetta ja osaamista liiketoiminnan kehittämiseen. Toinen oli yrityspalvelujen avoin asiakasohjautuvuus ja saumaton rahoituspolku. Pitäisi myös vahvistaa Pirkanmaalla perustettujen kasvuyritysten brändiä ja yhteisöä ja perustaa uusteollisuuskeskus – valmistavan teollisuuden kansallinen uudistamisohjelma meillä jo on.

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen näkee ongelmaa myös rakenteissa.

– Team Finlandin ympärille perustetaan taas kerran korkean profiilin työryhmää kehittämään kasvuyritysten palvelutarjontaa. Erilaisille välittäjä- ja auttajaorganisaatioille on syydetty julkista rahaa koko 2000-luvun ajan, mutta tulokset ovat vaatimattomia. Rahaa kuluu hallintohimmeleihin ja hankkeisiin, mutta yritykset eli asiakkaat jäävät ilman todellista apua.


TAL kärkimuutokset-liikennevaloin-2016 innovaatiotoiminnantilannekuva

TKI-toiminnan rakenteita pitää uudistaa. Pirkanmaa on ollut edelläkävijä muun muassa innovaatioalustoissa, ja esimerkiksi kasvuyritysten kehitys on ollut Pirkanmaalla pitkään maan kärkiluokkaa.Talousfoorumissa julkaistu Pirkanmaan innovaatiotoiminnan tilannekuvaus kertoo, että uusiutumisen vauhti uhkaa hiipua. Kuva Pirkanmaan liitto

pirkanmaantalous.fi/