Vuorovaikutteinen ja monikanavainen media!

Tampereen kauppakamarin kautta on tavoitettavissa tuhansia tärkeitä kontakteja.


Tampereen kauppakamari on Suomen toiseksi suurin kauppakamari vuodenvaihteessa saavutetulla 1 800 jäsenen ennätysmäärällä. Viime vuonna Tampereen kauppakamari tuli valituksi Suomen parhaaksi kauppakamariksi, sillä saavutimme kaikkien yhteisten mittareiden mukaiset tavoitetasot Keskuskauppakamarin mukaan. Jäsenmäärän kasvuprosentti oli suuri ja aktiivinen valiokuntatyömme ainutlaatuista. Lisäksi olemme osallistuneet kauppakamariryhmän yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen esimerkiksi vaikuttamisessa, valiokuntien ja ulkomaankaupan asiakirjojen verkkotuotannon kehittämisessä. Kaikki tämä myös kasvattaa useiden tuhansien kontaktien verkostoamme jatkuvasti.

Tampereen kauppakamarilehden kustantajuus siirtyi osaksi kauppakamarin toimintaa vuoden alussa. Suomen vanhin kauppakamarilehti on Pirkanmaan elinkeinoelämän pää-äänenkannattaja, joka on ilmestynyt yli 40 vuotta ja jota painetaan yli 16 500 kappaletta kuusi kertaa vuodessa. Verkkolehden tekemiseen panostetaan nyt paljon enemmän kuin aiemmin ja siellä julkaistaan säännöllisesti tuoreita uutisia, blogitekstejä ja tapahtumatietoja. Nettilehden kanssa monikanavaisesti toimivat kuukausittain lähetettävä Kamarin uutiset eli e-jäsentiedote ja joka toinen kuukausi KV-uutiskirjeemme, joilla on molemmilla yli 3 300 vastaanottajaa. Sosiaalisen median sovellukset kertovat myös aktiivisesti elinkeinoelämään ja toimintaamme liittyvistä uutisista: Tampereen kauppakamarilla on Facebookissa yli 700 ja Twitterissä yli 2 700 seuraajaa.

Verkkolehdessä on Yritykset kertovat –palsta ja markkinointipaikka, jossa yrityksillä on mahdollisuus säännölliseen omaan uutisointiin. Julkaisupalvelu on maksullinen, mutta kattaa yrityksen itse tuottaman uutistekstin sisältäen editoinnin tarvittaessa ja valokuvan julkaisemisen sivustolla. Yritykset kertovat –yhteistyö sisältää haluttaessa ilmoituksen Tampereen kauppakamarin uutiskirjeissä – Kamarin uutiset e-jäsentiedote ja kansainvälistymistoiminnasta kertova KV-uutiskirje – sekä linkityksen yrityksen valitsemille www-sivuille. Uutiskirjeisiin saa myös linkitykset tampereenkauppakamarilehti.fi:n Yritykset kertovat -palstan artikkeleihin tai Tampereen kauppakamarin sosiaalisen median kanaviin.

Kirjoittaja on Tampereen kauppakamarin viestintäpäällikkö Noora Hietanen.